s

s

etusivu

lauantai 30. tammikuuta 2016

Sytomyssyjä

Olen tehnyt muutaman myssyn sytomyssykeräykseen. Nämä ovat mukavia illan tai parin neulomuksia. Ja on mukavaa testata erilaisia myssymalleja. Tämänvuotiseen keräykseen en kyllä kerkee kaikkia haluamiani malleja neuloa.
Kuvaaminen oli taas haasteellista. Millään en saanut aivan oikeita värejä kuviin. Jos ois sellainen tekopää, niin sais kuvia, joissa näkys miten myssy asettuu päähän. Mistähän sellaisia sais hommattua? Monta kertaa ois ollut tarvista sellaiselle.


Tuija-myssy

Tämä on tehty ohjeen mukaisilla silmukkamäärillä, mutta tein yhden mallikerran korkeuteen lisää. Olis kyllä korkeus riittänyt vaikka oisin täysin ohjeen mukaan tehnyt. Malli oli helppo neuloa. Tekemälläni langalla kooksi tuli 55-57:n päähän sopiva.

Tuija-myssy py:55-57 (JyJy15)
lanka: M&K SommarGarn turkoosi(558) 62g
puikot: 3 ja 3,5
Karoliina-myssy

Tätä myssyä aloittaessani mietin eri vaihtoehtoja, miten saisin parhaiten silmukkamäärää pienemmäksi ilman että malli kärsii. Ajattelin että tulee liian iso, jos teen ohjeenmukaisella silmukkamäärällä. Mutta ei ois tullut, koska palmikot "pienensivät" kokoa enemmän ko olin ajatellut.

Päädyin tekemään pipoon mallikerran 5 kertaa leveydessään ja lisäsin palmikoiden väliseen kuvioon kaksi silmukkaa. Näin yhden mallikerran leveydeksi tuli 22s. Täten pipossa on 110s.

Karoliina-myssy py:54-56 (JyJy16)
lanka: M&K SommarGarn turkoosi(558) 65g
puikot: 3 ja 3,5
Raitapipoja

Mulla oli paidan teosta jäänyt vajaita BommixBamboo keriä. Niitä oli kumminkin niin vähän, että yhdestä väristä ei olis tullut myssyä. Tein sitten raitamyssyjä. Raidoista en halunnut kovin leveitä, joten tein raidan korkeudeksi 3krs. Tuolla ja isommalla kerrosmäärällä saa kerroksenvaihtokohdan tehtyä melko huomaamattomaksi.



Raitamyssy py:54-56(JyJy17)
lanka; Hjertegarn BommixBamboo t.vihreä(7150) 30g, vihreä(7093)22g yht.52g
puikot: 3 ja 3,5
Raitamyssy py:58-60 (JyJy18)
lanka: Hjertegarn BommixBamboo ruskea(2500)34g, turkoosi(8029)25g yht.59g
puikot: 3 ja 3,5
Tämän pipon värit oli kuvatessa kaikkein vaikein saada oikeiksi.

Tänään oli aivan mahtava ulkoiluilma ja tuli käytyä tunteroisen lenkki koiran kans. Oli vaan hiukan liikaa vaatetta päällä, meinas tulla aika lämmin. Ei osaa pukeutua oikein niiden kovien pakkasten jälkeen :)

Paljon oli haisteltavaa matkan varrella.

Ja kotipihalla perinteiset "leikit" lumessa


 On se tuo lumi niin ihanaa, ainakin Santusta

Ja lämmin tuli...

Mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 29. tammikuuta 2016

Taika-langan kesytystä

Viime viikolla tuli neulottua hyväntekeväisyyteen villasukkia. Nyt vasta sain aikaiseksi kuvattua sukat. Kaikissa sukissa on sama nalle taika-lanka toisena lankana. Mielenkiintoista aina huomata miten erinäköiset sukista tulee kun yksivärisen langan vaihtaa toiseen.

Tein yhdet aikuisen ja kahdet lasten sukat. Aikuisen sukat on tehty kerrosrivinousu-tekniikalla ja lasten sukissa aina yksi kerros taika-lankaa ja yksi kerros yksiväristä lankaa. Vielä yhdet lasten sukat kerästä ois tullut.
Kerrosrivinoususukat 38 (JyJy12)
lanka: nalle harmaa(043) 47g ja nalle taika(897)35g yht.82g
puikot: 3
Raitasukat 32 (JyJy11)
lanka: nalle sinappi(288)43g, taika(897)20g yht.63g
puikot:3
Raitasukat 30(JyJy14)
lanka: nalle vihreä(314)35g, taika(897)18g yht.53g
puikot:3
Tällä viikolla olen tehnyt sytomyssyjä. Niistä enemmän kunhan saan ne kuvattua :) Nyt puikoille ois tarkoitus ottaa taas sukkia ja toisenvärinen taika-lanka käsittelyyn :)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Juhlan aika

Viime syksynä sain pikkusiskoltani pyynnön tehdä hänelle hääpuku. Mielelläni suostuin ja loppuvuonna tein toiveiden mukaisen puvun. Eilen vietimme sitten ihania häitä. Onneksi pakkanenkin hellitti, eikä ollut enää hirveen kylmä.
Nyt voin sitten julkaista kuvia puvusta. Malliltaan puku on yksinkertainen, yläosa tyköistuva ja helma levenee tasaisesti. Yläosaan ilmettä antaa ihanasti pitsi. Takana on pieni laahus.



 Koska oli talvihäät, tein myös viitan, joka oli päällä kirkosta poistuttaessa.






maanantai 18. tammikuuta 2016

Juhlavampi toppi

Ostin jo viime kesänä langat tähän toppiin ja nyt sain sen vihdoin tehtyä. Idea tähän lähti hihattimesta, jonka tein viime kesänä. Siihen varaamaani lankaa  jäi yli, joten siitä ajatus sitten lähti. Toppi on aloitettu ylhäältä ja keskiosa neulottu erikseen ja ommeltu kiinni. Halusin itse topista yksinkertaisen ja keskiosan antamaan ilmettä. Keskiosaan tein palmikon keskelle.
Toppi S (JaVa4,JyJy3)
ohje: oma
lanka: drops cotton viscose 194g, svarta fåret spartito 39g yht 233g
puikot: 3,5
Palmikkokuvio
Toppi hihattimen kanssa
 
Viime vuonna osallistuin Löysäpipoisten KyJyyn ja tempauksen pohjalta järjestettiin arvonta kaikkien tempauksen loppuun saattaneiden kesken. Arvontaonni suosi minua ja kun avasin paketin, yllätys oli suuri. Sain ihania lankoja, jotka on käsinvärjättyä 100% lampaanvillaa.


Yhdessä vyyhdissä on n.90g lankaa. Mitähän nuista tekisi? Vielä on mietinnän alla. Ideoitakin saa antaa :)
 


lauantai 16. tammikuuta 2016

Sytomyssyjä ja villasukkia

Kävin tällä viikolla Lankamaailmassa neuletapaamisessa, jossa aiheena oli sytomyssyt. Päätin tänä vuonna ottaa haasteen vastaan ja tehdä muutaman sytomyssyn ja villasukat sytomyssykeräykseen. Tämä on ensimmäinen kerta mulle, ko osallistun tähän. Pari myssyä ja villasukkia on tällä hetkellä valmiina. Neuletapaamisessa käynti oli myös mulle ensimmäinen kerta. Monta kertaa on ollut aikeissa lähteä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi.

http://lankapirtin.blogspot.fi/2016/01/perinteinen-sytomyssyhaaste.html

Ensimmäisiin myssyihin valitsin helpon mallin, koska tein toista niistä neuletapaamisessa. Tätä tehdessä pystyi hyvin keskittymään myös muuhun.

Rinsessapipo (py:54-56) (JyJy9)
lanka: bommix bamboo 60g
puikot: 3 ja 3,5
simukoita 110

Rinsessapipo (py:58-60) (JyJy10)
lanka: bommix bamboo 68g
puikot: 3 ja 3,5
silmukoita 120
 
Villasukkia on myös muutamat valmistuneet. Osa menee keräykseen oman kuntani vanhuksille ja osa tuohon sytomyssy ja villasukkakeräykseen. Kaikissa sukissa toisena lankana on novitan polkka ja jokaisessa sitten erivärinen yksivärinen 7 veljestä-lanka. Jännä miten erinäköiset sukista tulee kun yksivärisen langan väri vaihtuu. Tein joka kokoon ensin toisen sukan, jolloin olin mallikerrassa samassa kohti menossa ko eka sukkaa aloittaessani. Näin ei tarvinnut välistä leikata lankaa pois. Polkka lanka on pari-kolme vuotta oottanut laatikossa puikoille pääsyä ja nyt sille löytyi käyttöä

Villasukkia hyväntekeväisyyteen
Raitasukat 38 (JyJy5)
lanka: 7 veljestä ruskea 52g, polkka 40g yht.92g
puikot:3,5
Raitasukat 40 (JyJy7)
lanka; 7 veljestä harmaa 65g, polkka 50g yht.115g
puikot:3,5
Raitasukat 38 (JyJy8)
lanka: 7 veljestä sinappi 54g, polkka 44g yht 98g
puikot:3,5
Seuraavat myssyt ja sukat ovat jo suunnitteilla ja langat valittuna.
Mukavaa talven jatkoa kaikille. Tämän postauksen myötä haastan myös muita mukaan tähän hyväntekeväisyyskampanjaan :)

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kapeaa raitaa

Tällä viikolla on pakkasta riittänyt. "Parhaimmillaan" aamulla töihin lähtiessä mittari on näyttänyt -29. Joten villasukille on ollut käyttöä :-). Nyt on ilma onneksi lauhtunut, enää mittari näyttää -12.
 Vuoden ensimmäiset työt ovat yllätys yllätys villasukkia. Olen nyt ihastunut raitamalliin, jossa tehdään  vuorotellen yksi kerros yksivärisellä ja yksi kerros raita/kirjavalla langalla. Tällaisia voisi tehä vaikka kuinka monet eri sävyisinä :-) .
Polvisukat 37 (JaVa3, JyJy2)
Lanka: 7 veljestä grafiitti 98g ja flotte socke bora bora 50g yht.148g
Puikot:3,5
Polvisukat (Java5,JyJy4)
Lanka: 7 veljestä turkoosi 102g ja flotte socke tahiti 46g yht.148g
Puikot:3,5

Polvisukat 37 (JyJy6)
Lanka: 7 veljestä vihreä 102g ja polkka 62g yht.164g
Puikot:3,5

Jos joku ihmettelee nuita lyhenteitä kuvien alla, niin tässä hiukan selvennystä asiaan. Nyt alkuvuonna osallistun kahteen eri tempaukseen. Kummassakin on pääasiana haastaa itsensä. Ensin ajattelin että osallistun vain JaVaan, mutta kun todo-lista on pitkä niin ajattelin kokeilla onnistuuko kumpikin.
JaVan idea on tehdä 12 työtä välillä jouluaatto-vappuaatto. 8 työtä tulee olla aloitettuna helmikuun puoleenväliin mennessä ja loput 4 maaliskuun loppuun mennessä.
JyJyn idea on aloittaa 20 työtä  välillä 25.12-29.2. Kaikki työt pitää olla valmiina 24.6 mennessä. Työn minimikoko on 50g tai 250m.
Saas nähä kuinka tässä käy :-)

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Katsaus vuoteen 2015

Päätin siirtyä bloggaamaan tänne bloggeriin. Muutaman vuoden pidin blogia novitan sivuilla. Aloitetaanpa tämä blogi katsauksella viime vuoden töihin kuvakollaasien muodossa. Paljon tuli viimevuonna neulottua ja jonkun verran virkattua. Sisarusten perheille laitoin neulelahjakortit menemään, joten viime vuonna kaikki läheiset saivat jotain neulottua, omien toiveidensa mukaan. Sitten kuvien pariin.


Aikuisten paitoja


Lasten paitoja

Villasukkia kokoa 35-45


Villasukkia kokoa vauva-34

Käsineitä

Päähineitä

Kaulaan
Koti/Keittiö/Sisustus

Leluja

Viime vuonna lankaa töihin kului vähä reilu 19kg. Siitä huolimatta lankavarasto ei hirveesti pienentynyt.
Tervetuloa lukemaan blogiani.