Realta ilmestyi joku aika sitten ravelryyn ohje tällaisiin tossuihin,
Redduihin. Ohje on 7-veljestä langalle, mutta halusin tehä itelle kesää vasten kesäisemmästä langasta. Lankakauppojen verkkosivuja selaillessa, löysin sopivan vahvuisen puuvillalangan jossa on seassa polyesteria. Eli pitäisi kestää sukissa.
Pohjan teko oli jo tuttua ennestään, ko olin tehnyt aikaisemmin muutamat reaverset. Joten olisi pitänyt olla helppo homma. Mutta siitä huolimatta kumpikin pohja tuli tehtyä kahteen kertaan :o Ensimmäinen, koska tuli liian pieni ja toinen meni vaan väärin. Tein ensin koon 36/37 mukaan, mutta tuli liian pieni. Joten tein sitten koon 38/39 mukaan ja tuli sopivan pituinen mun 37 jalkaan. Käyttämäni lanka oli sen verran ohuempaa kuin ohjeessa.
Ohjeessa oli muutama kohta joita jouduin miettimään melko kauan. Vaikka ohjeessa on tekovaiheista kuvia, oli jotkut kohdat itselleni hiukan hankala ymmärtää.
Omaan kapeaan jalkaani nämä ei meinaa oikein kunnolla asettua. Pohja on kyllä samankokoinen kuin itselle tekemissäni reaverseissa, mut reaverset sopii paremmin jalkaani. Takaosasta pohja on hyvä, mutta etuosasta liian leveä. Pitäis hiukan soveltaa, että tulis sopivampi :)
En tiiä sitten johtuuko kaikki tämä vaan siitä ko lankani on eri ko ohjeessa, vai siitä koska jalkani on kapea. Kaikesta huolimatta eiköhän näitä tule kuitenkin pidettyä :) Jos sitten vaikka tekisi toiset villalangasta.
 |
Reddut 37
lanka: Katia Cotton stretch 70g
koukku: 3
Puikot: 2,5 |
Tänään pesin pitkästä aikaa koiran. Santtu ei hirveästi tykkää suihkusta, mutta kuivattavana oleminen on ihan mieluista :)
 |
Miksi pitää käyä pesulla... ? |
 |
Nyt oon puhdas, kuivattu ja harjattu... |
 |
...ja minusta tuli taas valkoinen :) |