s

s

etusivu

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Tilkkuja ja raitaa

Tänä vuonna lankapaaston haasteena oli Äiti Teresan peittotilkut. Muutaman tilkun sain omista villalankojen jämistä tehtyä.


Lankoina näissä on 7-veljestä, karismaa, vilmaa, nallea ja impivaaraa. Kaikki tilkut on tehty samalla tavalla. Oli haastavaa saada tilkuista samankokoisia. Ohjeen mukaan tehtynä, mulla tuli tilkuista liian isoja. Jospa nuo kumminkin sais peittoihin käytettyä. Seuraavaksi nämä matkaavat postin kautta Punainen lanka-blogin  Seijasiskolle.


Äiti Teresan peittotilkut
langankulutus: 385g
puikot: 3,5

Kiitos Seijasiskolle  haasteen järjestämisestä. Näihin sai hyvin käytettyä pieniä langanloppuja.

Myös yhdet sukat on viime päivinä valmistuneet. Perussukat, joissa joustinta teräosassa. Oon saanut hyvää palautetta tämän mallisista sukista. Pysyvät hyvin jalassa eivätkä ala "lörpöttämään"

Villasukat 33
lanka: novita nalle 63g
puikot: 3,5 cubicsit

Lankapaastosta on 2/3 takana ja yksi kuukausi edessä. Ihan hyvin on mennyt.  Nyt ois kyllä ollut tosi hyvä tarjous lankamaailmassa cotton nr 8 langasta. Ois tehnyt kyllä mieli ostaa tulevia neuleita varten. Pari lasten paidan ohjetta oottaa tuolla juurikin nuita lankoja. Jospa joskus myöhemmin tulis samanlainen tarjous :)

Hyvää kevään jatkoa kaikille!

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Pienelle työmiehelle

Tein kummipojalleni 2-vuotis syntymäpäivälahjaksi virkatut työkalut. Oon tehnyt jo aikaisemmin näitä aika monetkin. Ohjeen näihin oon ostanut muutama vuosi sitten knittingroomista.

Työkalulaatikko
lanka: carolina 254g, cotton nr.8 71g yht 325g
koukku 2,5

Työkalulaatikossa ja sahan terässä on vahvikkeena muovia. Ohjeessa oli laitettu pahvia, mutta itse oon joka kerta päätynyt muoviin, koska se kestää paremmin. Muuten työkalut on täytetty vanulla.


Tein myös ohjeesta poiketen työkalulaatikon pohjankin kaksinkertaisena ja laitoin väliin muovin tueksi. Näin se kestää paremmin. Settiin kuuluu myös vyö, johon työkaluja voi laittaa.


Työkalut on nopeita tehä, työkalulaatikon teko vie enemmän aikaa. Lahja oli mieluinen ja pääsi heti leikkiin. Sekä synttärisankarin, että sisarusten.


Ompelin pakettiin myös muutaman paidan. Näitä peruspaitoja on nopea ja helppo tehä. Ryhmähau-paita oli mieluisin ja pääsi heti päälle.


Raglanpaidan kaava on ottobre 1/2016 lehdestä malli 3. Toisten paitojen kaava suuri käsityö 5-6/2015 lehdestä. Raglanpaidasta oon suoristanut helman. Traktorikangas on kootin, kolmen kopla verson puodista ja ryhmähau ippalasta.


T-Paidat on samalla raglanpaidan kaavalla. Isonsin vaan hiukan kaula-aukkoa, lyhensin hihoja ja paidan pituutta. Kumpikin kangas on ostettu ippalasta. Kaikki paidat ovat kokoa 86cm.



maanantai 17. huhtikuuta 2017

Taimitarhan pääsiäissukat

Palmusunnuntaina alkoi Niinan suunnittelema ja vetämä yhteisneulontaprojekti Taimitarhan pääsiäissukat. Oon jo aikaisemminkin moneen tällaiseen osallistunut ja pitihän se nytkin lähteä mukaan. Lankapaaston vuoksi piti tehä niillä langoilla mitä kotoa löyty. Vaikka oisin kyllä kerennyt tähän langat ostaa ennen paastoa, koska langanmenekit/tarpeet oli tiedossa jo aikaisemmin. Ei vaan tullut sillon mieleen tämä asia. Mutta eipä se haittaa, tulipahan käyttöön nuokin langanloput.


Lankana mulla on näissä nordian vilma. Kahessa ensimmäisessä kuvioissa on pari silmukkaa enemmän ko ohjeessa, muuten tehty ohjeen mukaan. Näissä sukissa käytin ensimmäistä kertaa joku aika sitten ostamiani puikkoja: 15cm:n cubicseja. On kyllä ihanat puikot ja mukava tehä lyhyemmillä puikoilla sukkia. Näistä sukista tuli kokoa 34 ja nämä jatkavat matkaansa jonnekin hyväntekeväisyyteen.

Pääsiäissukat
lanka: nordia vilma valk(900)57g, vihreä(906)12g, oranssi(910)12g, harmaa(911)12g yht.93g
puikot: 3,5

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Aaltopitsiä

Nyt esittelyyn pääsee viimeinen JyJy-työ. Nämä sukat on valmistuneet jo maaliskuun puolella. Halusin tehdä tästä ihanasta kimaltavasta langasta pitsisukat. Halusin sukkiin yksinkertaisen mallineuleen, koska lanka on raidallinen. Mielestäni aaltopitsi sopi hyvin tälle langalle.


Raitoja en yrittänytkään kohdistaa, koska tässä langassa raidan vaihtokohta ei ole niin selvä. Aloitin toisen sukat siitä, mihin toinen loppu. Ihan ei yksi kerä riittänyt näihin sukkiin, vaikka langankulutus onkin tasan 100g. Kuviin on tosi vaikea saada langan kimallusta esiin. Luonnossa nämä kimaltaa paljon enemmän.


Ohje näihin sukkiin on novitan kevät 2013 lehdestä. Ja joitain pieniä muutoksia tein. Tein vahvistetun kantapään ja poimin kantapään reunasta vähemmän silmukoita kuin ohjeessa. Sekä teräosassa on vähemmän silmukoita.


Oon ite tyytyväinen näihin sukkiin. Jännä huomata että alan pikkuhiljaa tykästymään ohuisiin sukkalankoihin. Ovat kyllä mukavat jalassa :) Varmasti tulee tulevaisuudessa käytettyä enemmänkin ohuita sukkalankoja. Tässä langassa ois vielä muitakin ihania värejä, joita tekin mieli tilata :)

Aaltopitsisukat JyJy19
lanka: Rico Design Superba Las Vegas (103) 100g
puikot: 2,5
ohje: novita kevät 2013 malli 47

Nyt on siis tämän vuoden jyjy valmis. Langankulutus näihin 20 työhön on 4280g (9857m). Sit vaan seuraavaa haastetta odottamaan. Lankapaastokin on sujunut ongelmitta. Näiden sukkien osalta lankapaastoon tulee 94g.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Keilaamaan

Virkkasin kummipojalleni synttärilahjaksi keilapelin. En löytänyt mistään tällaiseen ohjetta, joten tein sen omasta päästä.



Keilassa on alhaalla pullosta leikattu "vahvistus". Keilan koko määräyty pullon pohjan koon mukaan. Tein ensin yhden version, jossa keila aluksi leveni ja sen jälkeen kapeni, mutta se ei oikeen kunnolla toiminut. Päädyin sit tällaiseen ratkaisuun ja testauksen jälkeen totesin sen toimivan :) Pallon virkkasin kaksinkertaisella langalla.









Sit piti miettiä säilytysratkaisu pelille. Mietin ensin pahvilaatikon päällystämistä kankaalla. Sen jouduin hylkäämään, koska ei ollut sopivan kokoista pahvilaatikkoa. Sit meinasin ommella kassin ja leikkasinkin ko kankaan. Jäin sit miettimään et missä kassia voisi säilyttää. Jätin sit kassin vielä tekemättä ja etsin kaupoista sopivan kokoista koria. Sellainen sit löytyikin ja näin oli tämä "ongelma" ratkaistu.

Keilapeli JyJy16
lanka:carolina 135g, cotton nr.8 41g yht182g
koukku 2,5

Lankapaaston aikana langankulutus oli 159g. Tätä oli mukava tehdä ja näitä tulee varmaan tehtyä useampikin.