s

s

etusivu

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Villapesupinnat

Villapesuohjelma-podcastissa on parhaillaan menossa huivin yhteisneulonta. Huivin ovat suunnitelleet kyseisen podcastin pitäjät. Lähdin itekin tähän yhteisneulontaan mukaan ja huivini on valmis. Tästä tuli kyllä ihana. En oo pitkään aikaan tehnyt kolmiohuiveja, koska nykyisin tulee vähemmän huiveja käytettyä.



Ohje julkaistiin kolmessa osassa ja pysyin hyvin aikataulussa tämän neulonnassa. Ohje on ilmainen ja löytyy Ravelrysta. Langaksi valitsin tähän arwetan, joka on 80% merino ja 20% nylon-sekoite.



Huivissa leikitellään erilaisilla pintaneuleilla ja tämän voi tehdä vaikka jämälangoista. Lopuksi tehtiin kaksiväristä briochea. En ollut tehnyt koskaan ennen briochia. Olin kyllä lukenut ohjeita sen tekoon, mutta ne ovat vaikuttaneet niin monimutkaisilta, että en oo sitten aikaisemmin päätynyt kokeilemaan. Oikeastaan yllätyin sitten kuinka helppoa briochin teko oli. Nopeasti opin sen teon ulkoa. Hidastahan se on, koska yksi kerros neulotaan aina kaksi kertaa.



Näihin yhteisneulontoihin on mukava osallistua. Tätä huivia tehdessä oli mukava seurata, minkalaisiin värivalintoihin ihmiset ovat päätyneet.


Huivi näytti aika pieneltä valmistuttua, mutta pingotuksessa siihen tuli mittaa hyvin lisää. Pingotuksen jälkeen huivi on kyllä hyvän kokoinen. Hyvin pystyy kaulalle kietaisemaan.

Villapesupinnat-huivi
lanka: arwetta harmaa(954)63g
valkoinen(100) 31g
musta (102) 39g
t.harmaa (234) 15g yht.148g
puikot: 4

Seuraava yhteisneulonta on jo suunnitteilla ja langatkin siihen valittuna. Lähtisköhän se seuraavaksi puikoille. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti