s

s

etusivu

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Vertices Unite

Tämän huivin neulomiseen oon saanut jälleen innostuksen neulepodcatissa järjestetystä yhteisneulonnasta. Tänään neulon-podcastin Jonna järjesti yhteisneulonnan Vertices Unite-huivista. Kal on menossa vielä tämän kuukauden. Tämä oli ensimmäinen huivi, jonka oon neulonut englanninkielisestä ohjeesta. Ja hyvin onnistui, vaikka aluksi hiukan epäilytti.




Huivin on suunnittellut Stephen West ja ohje on maksullinen ja löytyy ravelrysta. Ohjeessa on kaksi eri kokoa ja tekemäni huivi on isompi koko. Tästä tuli kyllä hyvän kokoinen, vaikka en ees pingottanut huivia. Kastelin pelkästään huivin ja levitin kuivumaan. Huivista ois tullut kyllä tosi iso, jos oisin pingottanut sen.


Huivi ei ollut vaikea tehdä, vaikka ennen aloittamista mietin, että miten saan palasten yhdistymiskohdat siisteiksi. Ohjeessa oli hyvät kuvalliset ohjeet tämän tekemiseen ja onnistuin niiden avulla hyvin.


Nyt kun oon jonkunverran jo neulonut englanninkielisistä ohjeista, on monet ohjeissa käytetyt lyhenteet tulleet tutuiksi, eikä jokaista tarvitse enää katsoa englanti-suomi neulesanastosta. Mukavaa kun oppii uutta tällä neulesaralla. Vielä vaatii kyllä lisää neulontaa englanninkielisistä ohjeista, että se olisi helposti sujuvaa.


Tekis mieli tehdä vielä toinen huivi samalla ohjeella, mutta pienemmällä koolla. Saapa nähä kerkeenkö tällekuulle sitä tekemään. Huivi on neulottu fingerin-vahvuisista langoista, pääasiassa Arwetasta. Vaaleanharmaa arwetta loppu vähän ennen raidoituksen loppumista, ja joiduin laittamaan tilalle dropsin baby merinoa. Vähän se sieltä erottuu kun läheltä katsoo, mutta ei häiritsevästi. Petroolin värinen osuus on tehty adlibriksen baby merinosta. Oli ensimmäinen kerta kun käytin kyseistä lankaa, enkä tykännyt siitä ollenkaan. Aivan täysin tyytyväinen en oo valitsemaani  värien järjestykseen. Ois ehkä vähän paremman näköinen, jos ois vaihtanut petroolin ja terrakotan väristen lankojen paikkaa.

Vertices Unite
lanka: arwetta v.harmaa(943)56g
deep orchid (153) 93g
t.harmaa (234) 32g
ciao trunte  terrakotta(1148) 35g
Adlibris baby merino petrooli (a030) 75g
drops baby merino v.harmaa(19)3g
yht.291g
puikot: 3,5


4 kommenttia:

  1. Tuo Westin huivi on alkanut kiinnostaa. Mutta vähän mietin etukäteen noita silmukoiden poimisia reunoista, että saako niistä siistejä.

    Huivi on hieno ja hyvän kokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iso gnu. Itellä mietitytti sama asia ennen huivin aloittamista. Mä ainakin sain ne ihan siististi poimittua ja oon tyytyväinen siltäosin lopputulokseen :)

      Poista
  2. Wau, mikä huivi! Heti alkoi houkutella minuakin. Sinun huivissa on niin kauniit harmoniset väritkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena. Tästä huivista saa tosi paljon erinäköisiä huiveja vain värejä tai värien järjestystä vaihtamalla

      Poista