s

s

etusivu

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Metsäretket-lapaset

Kuten viime postauksessa kerroin, laitoin puikoille myös metsäretket-lapaset. Ja tämähän oli Taimitarhan Niina Laitisen KAL. Näihin joustimen ohje tuli viime viikonloppuna ja tänään tuli viimeinen ohjeenpätkä; peukalot. Näissä oli samoja kuvioita ko sukissakin.



Lapasista tuli omaan käteeni sopivat, mutta todennäköisesti nämä menevät jollekin muulle, koska itelle ei ole tarvista tällähetkellä uusille lapasille. Näitä yhteisneulontajuttuja on aina mukava tehä ja nyt alkaa sitten seuraavan yhteisneulonnan odottelu. Niinalta sellainen on tulossa joulukuussa, perinteiset joulukalenterisukat.

Metsäretket-lapaset
lanka: novita 7 veljestä kivi(043)61g, havu(371)11g, syklaami(563)8g yht.80g
puikot: cubics 4
Oon tehnyt myös SukkaFinlandian mysteerisukat. Näihin tuli viiden viikon aikana aina yksi ohjeen pätkä viikossa. Aluksi tehtiin vain ainaoikein neliö ja siitä sitten poimittiin silmukoita sukkaa varten. Ei ollut oikeen minun mieleen tämän tekeminen. Ihan liikaa oli silmukoiden poimimista ja näistä reunoista ei tullut siistejä. En oikeen osannut kunnolla  lukea/ymmärtänyt ohjetta ja kun mallikuvaa ei ohjeessa ollut, tuli jokaviikon jälkeen pähkäiltyä tuleekohan näistä oikeanlaiset. Jos nämä ei olis ollut kyjy-työlistalla, ois nämä jäänyt kesken. Toivottavasti itse kilpailun sukat ovat itelle mieluisempia. Ihan hauskan näköiset nämä on jalassa.




Mysteerisukat (ylimääräinen KyJy25)
lanka: drops fabel musta(400)44g, punainen(106)11g yht 55g
puikot: cubics 3 ja 2,5

Kalevalacal-peittoonkin on tullut jo usea palan ohje, joita en oo vielä täällä julkaissut. Näistä peitoista tulee aivan ihanat. Tällä viikolla ilmestyi myös palojen yhdistämisohje, joten oon aloittanuyt palojen yhdistäminen Metsäpeitosta.

Metsäpeitto, palojen nimet:
ylärivi: Ahto, Kalevalan meri ja Väinölän viljavat vainiot
alarivi: Joukahainen suossa, Kasvun ihme ja Ei ole Vuoksen voittanutta

Kalliopeiton ruutuja

Metsäpeiton yhdistäminen alkanut

Ensi viikolla ilmestyy Sukka Finlandia lämmittelysukan ohje. Ja Sukka Finlandia lankalista on myös julkaistu. Eilen katselin omista varastoista töihin sopivia lankoja. Aika hyvin niitä löytyikin, joihinkin tulen kuitenkin ostamaan langat. Ensiviikonloppuna on käsityömessut, joten täytyy katsella, josko sieltä löytyis jotakin 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti