s

s

etusivu

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Torkkupeitto

Eilen kummityttöni pääsi ripille ja neuloin hänelle lahjaksi torkkupeiton. Väriksi valitsin turvallisen harmaan, se on yleensä jokaiselle mieluinen  väri.


Tein peittoon erilaisilla pintaneuleilla ruutuja. Valitsin sellaisia pintaneuleita, jotka ovat nurjaltakin hyvän näköisiä eli käytännössä ruudut on lähes samanlaisia kummaltakin puolelta. Peitossa oon käyttänyt 8 erilaista pintaneuletta.



Vaikka peitto on ruudullinen, se on neulottu yhtenä kappaleena. Ei päässyt kyllästymään, koska kuviot vaihtuivat kokoajan ja ruutujen järjestys myös. Suurinosa peittojen kuvioista on usein käytettyjä, tuttuja pintaneuleita, pari pintaneuleen mallia otin kirjasta Neulemallien käsikirja.


Sen verran yritin miettiä ruutujen paikkaa, että vierekkäin ei tulisi kovin samannäköisiä pintaneuleita. Aika hyvin se onnistui. Kaikissa ruuturiveissä on samanverran kerroksi, mutta osa pintaneuleista vetää neuletta enemmän kasaan ja vastaavasti sileät neuleet eivät vedä kasaan ollenkaan. Joten kaikki ruudut eivät näytä neliöiltä. Yritin myös katsoa, että neuleet jotka vetää enemmän kasaan eivät olisi vierekkäin vaan kulmittain. Näin se tasapainottaa vähän ruutujen kokoeroa ja peitto pysyi suhtkoht samanlevyisenä ja korkuisena koko ajan.


Aika iso työ tällaisen peiton teossa on, mutta kyllä lopputulos on sen kaiken arvoinen. Tein tämän kesäkuun aikana. Loppuajasta peitto lämmittää jo aika paljon jalkoja, kuten varmasti jokainen torkkupeittojen tekijä tietää. Kesäkuu oli kuitenkin niin kylmä, että ei tullut liian kuuma tätä tehdessä, vaan peitto lämmitti ihanasti kylminä päivinä 😀



Pitihän se myös testata, miten peiton alle sopii. Ja hyvin sopi, nimittäin peiton koko on 135cm X 180cm.  Näitä kuvia ottaessa tuli sitten kuuma, ko oli just hellepäivä. Ihanasti peitto lämmittää sitten kylminä talvi-iltoina.


Olin ostanut tähän langat jo tammikuussa, kun lankamaailmassa oli Ville-lanka tarjouksessa. Myöhemmin sitten tuli ilmi, että kyseinen erä oli virhellinen, koska siinä oli polyamidin tilalla akryyli. Sukkiahan tuosta langasta ei voi tehä, koska eivät tule kestämään. Mutta torkkupeittoon on tosi sopiva lanka, koska tuon virheen vuoksi on pehmeämpää.


Torkkupeitto
lanka: ville (811) 1550g
puikot: 4
Kesälomakin ois nyt sitten pidetty ja töihin pitäisi palata. Saa nähä miten sitä saa taas arkirytmistä kiinni, varsinkin aamuheräämiset. Lomalla kun tahtoo tuo rytmi mennä vähän sekaisin.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Lämpimille ilmoille

Oon ommellut tälle kesälle myös pari mekkoa. Käyttöä niille ei oo vielä paljoa ollut, ko ei oo montaa  tarpeeksi lämmintä päivää tänä kesänä ollut, mutta ompahan ainakin varauduttu. Nyt on kylläkin parina päivänä tarennut mekollakin, viimeinkin. Mukavaa ko ilmat vähän ees lämpeni, kerkee lomalla nauttia vähän lämpimistäkin ilmoista.



Tämän mekon kaava on suuri käsityö-lehdestä 3/2017 malli 11. Tein helman kaavasta poiketen taitteelta, tässä ois tullut helmaan eteen ja taakse saumat. Hyvin onnistui tehdä nuinkin. Kangas on ihana ommellisen anemone 💗


Ja joitakin muutoksiahan sitä joutuu aina kaavaan tekemään. Kaavan mittailujen jälkeen päädyin kaventamaan vähän pääntietä. Poikittaisen leikkaussauman kohdalla  jouduin laittamaan vähän lisää leveyttä ja takakpl:tta lyhensin keskeltä takaa.

Mekko 34
skk 3/2017 malli 11

Toisen mekon kaava on myös suuri käsityö-lehdestä  4/2017 malli 12 ommellisen mekkokaava. Tätä kaavaa testasin ensin tekemällä topin. Pienensin toppiin pääntietä jo kaavan piirto vaiheessa. Tein topista niin pitkän mitä sain kankaasta. Kangas on verson puodista.


Topin teon jälkeen muokkasin vielä hiukan kaavaa. Otin väljyyttä selästä pois, kuten joudun lähes joka kaavasta ottamaan. Levensin myös olkaa jonkuverran. Mekko on myös n.10 cm lyhyempi.


Mekon kangas on verson puodin lentävä matto. Pääntien ja kädentiet huolittelin resorilla.

Mekko
koko: S:n ja M:n väliltä
kaava: skk 4/2017 malli 12
 Kummastakin mekosta tuli hyviä ja kumpaakin kaavaa voisin käyttää myös jatkossa 😊

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Keilapeli

Virkkasin kummipojalleni 4-vuotis synttärilahjaksi keilapelin. Oon tehnyt aikaisemminkin tällaisen ja se löytyy täältä. Tämä on tehty samalla ohjeella.



Pohjalle leikkasin muovipullosta (juotava jugurttipurkki) n. 4 cm:n korkuisen pohjaosan eli pohja+reunuksia 4 cm. Kokeilin tehdä yhteen pelkän purkin pohjan, mutta ei pysynyt niin hyvin pystyssä. Keilat on täytetty vanulla. Sopivan korin pelille löysin Jyskistä.

Kyjy1 Virkattu keilapeli
lanka: carolina137g ja cotton nr.8 41g yht 178g
kouku: 2,5 ja 3

Nämä keilat on helppo ja aika nopeakin virkata. Ja pitihän se jälleen myös testata peliä. Hyvien kuvien ottaminen samalla oli aika haastavaa, mutta mm. tällaisia kaatoja sain aikaan 😁 Edellistä keilapeliä kuvatessa tuli parempia kuvia.







keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kesäiset HideAway

Tykästyin tosissaan Ottobren HideAway:n kaavaan. Kerrankin löytyi sellainen kaava, jota ei oo tarvinnut paljoa muokata itelle sopivaksi. Päätin sitten kokeilla miten kaava toimisi lyhythihaisena versiona ja  toimiihan se 😍


Ensin työn alle pääsi Kankaiden yönä Käpyseltä tilaamani Läts-kangas. Lyhensin vaan hihat sopivan mittaiseksi ja tein muuten kaavan mukaan. Toki oon tehnyt kaavaan jo aikaisemmin joitakin muutoksia, kuten syventänyt taskupussia ja lyhentänyt  helmaa.


Tein pääntien ilman mitään muutoksia, mutta ois se saanut olla ihan vähän isompi. Mutta ei tämä sen takia jää pitämättä. 😃


Nämä kuvat on otettu lapsuudenkodissani käydessäni. Kiitos äitille kuvaamisesta 😊



Seuraavan HideAwayn kangas on myös Käpyseltä. Tätä kangasta ei ollut ihan niin paljoa ko tuota edellistä. Tein tästä niin pitkän paidan ko sain. Aika kauan meni aikaa ko pyörittelin kaavoja kankaalla, mutta sain lopulta ne aseteltua niin, että sain tämän tehtyä. Tuli ihan ok mittainen, ei tunikamittainen, mutta paitamittainen.


Tähän isonsin vähän pääntietä. Tällä mallilla vois tehä vieläkin useamman paidan.  On vaan niin ihana kaava. Ja kaavahan löytyy ottobre 2/2017 lehdestä.




Tänään otin viimein urakan jonka oon aikonut tehä jo pitkään, nimittäin vaatehuoneen siivous. Aika paljo vaatetta lähti hyllyistä kirpparipinoon. Vielä pitäs hengarivaatteet käyä läpi. Jospa nuista ees osa menis kirpparilla. Loput vien sitten kierrätykseen. Nyt on hyvä mieli ko sain tuon homman tehtyä 😀

Hyvää kesän jatkoa kaikille, toivottavasti tulis vielä muutama lämmin päivä

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Baby bornille

Neuloin ensimmäistä kertaa jotain näin pientä, kun tein baby bornille neuletakin ja sukat. Tein neuletakin nappeja vaille valmiiksi käydessäni kotimaisemissa, koska siellä oli sopivan kokoinen nukke, jolle kokeilin tätä työn edetessä. Iteltä ei löydy pientä nukkea.

KyJy4 Baby Bornin neuletakki ja sukat
lanka: Dale Falk 96g
puikot: 3 ja 3,5
(kynä antamasa vähän osviittaa koosta)
 Neuletakkiin mulla ei ollut ohjetta. Tein siihen vähän valepalmikkoa ilmettä antamaan, muuten ihan perustakki. Toiveena oli pinkki neuletakki hupulla ja sukat.



Sukkien pohjana käytin käsityöpussi-blogin ohjetta. Ne on ihan perussukat, piti vaan jostain ottaa osviittaa silmukkamäärästä :)


Toivottavasti näiden saaja on neuleisiin tyytyväinen ja pääsevät nuken päälle :)

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kukkia neuleissa

Pitkästä aikaa on jotain valmistunut myös puikoilta, eikä vaan ompeluksia. Tai on tuolla yks torkkupeitto valmiina, mutta se on vielä kuvaamatta :) Nämä neuleet menivät lahjaksi. Äiti osti langat ja minä tein lahjan :) Ensin neuloin pipon. Kukkien ohje on novitan sivuilta.



Mallineule tässä on tosi helppo (suljettuna neuleena):
1.krs: 1o, 1n koko krs
2.krs:1o, 1n koko krs
3.krs: kaikki oikein
4.krs : kaikki nurin

Pipo valmistui nopeasti, sen jälkeen kun oli löytynyt sopiva mallineule. Mallineuleen etsintään meni varmaan sama aika ko itse pipon neulomiseen :)

KyJy2 Pipo
lanka: novita kaisla 88g
puikot: 4 & 5
koukku: 4

Lankaa oli varattu kaksi kerää, joten sitä jäi vielä yli kerä jäljelle. Siitä tein sitten vielä olkalaukun. Laukussa on vuori ja vetoketju. Laukun koko määrätyi vetoketjun leveyden mukaan. Tähän virkkasin myös samanlaisen kukan kuin pipoonkin.

KyJy3 Laukku
lanka: novita kaisla 96g
puikot: 4
koukku: 4



Olin viikon kotimaisemissa Kuusamossa. Nämä neuleet valmistuivat siellä. Seuraavaksi vielä joitakin kuvia reissusta.



Makkaraa tuli paistettua useampana iltana. Ja Santtu kerjäs joka kerta :)

Talviturkinkin heitin pois :) Vesi oli kylmää

Kiipesimme Rukan huipulle ihailemaan maisemia.
 Hienot oli näkymät ja luntakin löytyi vielä rinteestä :)

Nopeasti viikko vierähti. Sattui muutamana päivänä olemaan hyvä ilmakin. Nyt kesäloman vietto jatkuu kotona, ilmat ei vaan oo tällä hetkellä kovinkaan kesäiset.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Lasten paitoja

Yksi kummipojistani täyttää pian 4-vuotta ja päätin ommella heti näin loman alkajaisiksi lahjaksi muutaman paidan. No niitä paitoja tuli sit aika monta tehtyä, myös muille kummipojille samalla kertaa. Silloin kun on ompeluinnostus päällä, se täytyy hyödyntää :) Tarkoituksena oli saada kangasvarastoja pienemmiksi ja tilkkuja käytettyä.


Ompelin näitä paitoja sarjatyönä. Aina vaan oikeanväriset langat koneisiin ja ensin huruttelin saumurilla ja sit ompelukoneella käänteet ja pääntiet.


Pitkähihaiset paidat ovat kokoa 116cm ja raglanpaidan kaava on ottobre 1/2016 lehdestä malli 11 Bla-Bla. Toisen paidan kaava skk 5-6/2015 lehdestä malli 13.Betoniromua ja avaruuskunta kangas on käpysen ja traktorikangas ehta.


T-paidat on tehty samoilla kaavoilla kuin pitkähihaiset. Lyhensin vaan hihan ja isonsin vähän pääntietä. Näiden koko on 110 cm. Kaikkien paitojen kankaat on ostettu Ippalasta.


Seuraavat t-paidat ovat kokoa 98 cm ja niiden kaava on ottobre 3/2010 lehdestä, malli12 cacao bean. Osaan en laittanut resoria hihansuuhun, vaan tein pitemmän hihan ja sitten käänteen. Nämäkin kankaat on Ippalasta, paitsi pöllö-kangas, jonka alkuperäistä ostopaikkaa en tiiä.


Nyt oon saanut sit kangasvarastoja hiukan pienemmiksi, vaikkakin vaan lastenkankaiden osalta. Osa paidoista menee synttärilahjaksi, osa lähtee tänään postin mukana eteeenpäin ja osan annan tällä viikolla eteenpäin. Toivottavasti ovat sopivia saajilleen ja päätyvät käyttöön :)

Loma on alkanut hienoilla ilmoilla ja lämmintä on ollut. Lupasi kylläkin jo viilenevää, mutta toivottavasti sit taas lämpenee ja lomailmat suosisi :)