s

s

etusivu

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tennaritossut

Näiden pienenpienien tossujen tekeminen on lähtenyt kaksien tennaritossujen kuvien perusteella. Toisessa oli sukkaosa hyvä ja toisessa pohja. Joten ei ollut valmista ohjetta jonka mukaan tehä :) Sukkien teko sujui kuitenki ihan ongelmitta ja ilman suurempia pähkäilyjä.


Tein ensin perussukan jossa jalkapöydän päällä on joustinneuletta. Kärkikavennuksen tein valkoisella. Läppää varten poimin silmukoita joustimen reunasta.


Nauhat tein 2s:n i-cordina ja pienemmillä puikoilla kuin sukan. Kokeilin ensin 3s:n i-cordia, mutta siten tuli liian paksu nyöri. Merkin ohjeen otin reaversen ohjeesta, pienellä muutoksella. Näin sain siitä tarpeeksi pienen.


Pohjan ohje on blogista Puikkojen polut 2:vauvan tennaritossut. Siihenkin tein viimeselle kerrokselle pienen muutoksen, että sain tarpeeksi pienen pohjan. Pohjan valkoisen osuuden tein ilman ohjetta. Yksityiskohdat oon tehnyt kuvan perusteella.


Tossuissa on pitkä varsi, jonka voi tarvittaessa kääntää suoraksi, jolloin ne pysyy paremmin jalassa. Näistä tuli jotenkin tosi söpön näköiset ja niin hirveen pienet, koko on 0-3kk. Olihan näissä hiukan näpertämistä yksityiskohtien kanssa, mutta lopputulos palkitsee :)

KyJy18 Vauvan tennaritossut 0-3kk
lanka: nordia vilma 63g
puikot: 3
koukku:2,5
Sitten on valmistunut taas parit tossut. Samanlaisia oon tehnyt jo aiemminkin. Kummatkin on kokoa 39/40. Toiset on tehty nalle-langasta ja toiset vilma-langasta. Kummassakin langassa on sama määrä metreissä lankaa/ 100g, mut silti vilma-langasta tehdyistä tuli hiukan isommat ja paksummat. Myös lankojen koostumus on sama. Nämä on tehty siis samoilla silmukkamäärillä. Vilma-lankaa kului myös paljon enemmän

KyJy19 Tossut x2 39/40
lanka: novita nalle kanerva(785)48g ja nordia vilma v.pun(908)63g yht 111g
puikot: 3

Nyt on kaikki kyjy-työt aloitettuna ja 17 valmiina eli hyvällä mallilla on.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Poncho vai pusero

eli ponchopusero. Tällaisen ohje oli novitan kevään 2016 lehdessä. Malli näytti mielenkiintoiselta, joten päätin tehdä sellaisen.


Malli ei ole poncho eikä oikeen puserokaan vaan niiden yhdistelmä. Tämän mallineule oli helppo ja sen oppi tosi nopeasti ulkoa.. Jouduin tekee ohjetta puoli numeroa pienemmillä puikoilla että sain oikean neuletiheyden.


Ja kuten mulle on tavanomaista ei tätä ole tehty aivan ohjeen mukaan. Tein miehustan pienemmällä silmukkamäärällä kuin ohjeessa. Halusin tehdä tästä myös pitkähihaisen enkä halunnut helmaan hapsuja. Tästä syystä tein miehustasta pitemmän. Virkkasin helmaan pari kerrosta kiinteitä silmukoita ja kerroksen rapuvirkkausta. Kaulus on vähän lyhyempi kuin ohjeessa. Tein kauluksesta niin korkean ko sain langasta tehtyä.



Tämän langan olin ostanut jo aiemmin, silloin vielä tietämättä millaisen neuleen tulisin tekemään :) En oikeen tiiä tykkäänkö tästä vai en. Saattaa olla että tulee pidettyä tai sitten ei

KyJy15 Ponchopusero
lanka: novita aalto (837) 498g
puikot: 3,5 ja 4
ohje: novita kevät 2016 malli 42

Sitten ompeluhommia. Viime viikolla lähin ostamaan kangasta yhteen tunikaan, mutta toisin sitten kävi :) Kaupassa iski valinnanvaikeus ja tulikin ostettua viiteen paitaan kankaat. Viime viikonloppuna tuli sitten hiukan ommeltua.

Tällaista tunikaa varten lähin ostamaan kangasta. Nämä tunikat on tehty samalla kaavalla, toinen kokoa XS ja toinen S. Kaava näihin löytyy suuri käsityölehdestä numerosta 5-6/2015 malli 11. Tykkään tästä mallista. Tunika on takaa pitempi kuin edestä.



Sitten pengoin palalaareja ja sieltä lähti mukaan muutama trikoopala. Punasävyisen tunikan ohje on suuri käsityölehdestä 1/2016 malli 13. Keskimmäisen ohje suuri käsityölehdestä 5-6/2015 malli 10 lyhyempänä. Lyhythihaisen pohjana oon käyttänyt ohjetta suuri käsityölehdestä 5-6/2011 mallia 16. Tein vaan siihen jonkun verran muutoksia
.

Kaikki paidat olivat helppoja ommella. Ylemmän kuvan tunikoista jäi kangasta ja oon hommannut niille kaveriksi yksiväristä. Joten lisää ommeltuja paitoja on tulossa. Nyt on ompeluinnostus päällä, joten sillon täytyy tehä :)

Mukavaa syksyä kaikille!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Merellisiä kuplia

Kävin perjantaina katsomassa siskoni perheen ihanaa pientä prinssiä :) Nyt voin sitten esitellä vauvalahjaksi viemäni jutut.

Tällaisen paketin vein pienokaiselle. Kuvasta puuttuu ompelemani paita, joka jäi kuvaamatta


Tämä oli toinen tekemäni kuplasetti ja kolmas tekemäni kuplapeitto. Oon ihastunut tähän malliin. On  helppo tehä ja hyvännäköinen. Tässä lankana on dropsin baby merino, joka on ihanan pehmeä ja kutittamaton lanka.


Tähän peittoon tein reunaan vaan yhden silmukan ainaoikeaa. Tuli mielestäni parempi, kuin aikaisemmin tekemääni peittoon. Ympärille virkkasin  kerroksen kiinteitä silmukoita ja tuollaisen simpukkareunuksen.


KyJy8 Kuplapeitto
koko:60x80cm
lanka: Drops baby merino yht. 277g
puikot: 3
Olin varannut jokaista kuplaväriä kerän verran, paitsi kirkkaansinistä oli enemmän. Peiton teon jälkeen lankoja oli vielä jäljellä sen verran että sain tehtyä niistä kuplasukat ja tumput. Nämä sopivatkin varmaan koko ensi talven.



Tein vielä myssyn tuosta kirkkaan sinisestä. Myssyn ohje on Dropsin sivuilta. Oon aikaisemmin tehnyt tällaisiä myssyjä keskosen koossa. Tämä on todella helppo tehä ja hyvänmallinen.


KyJy9 Vauvan sukat, tumput ja myssy
lanka: Drops baby merino 44g+32g+30g yht:106g
puikot:2,5

Virkkasin vielä mustekalan/turvalonkeron, joka on isompi kuin keskosille tekemäni. Tämän sisällä on pari kulkusta, joten se helisee
lanka: salsa 22g
koukku:3


Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Neuletakki

Viimeinkin sain kuvattua tämän alkuviikosta napit saaneen neuletakin. Halusin tehä itelle rennon pitkän neuleen. Langan ostin lankamaailman alennusmyynnistä ja koska lanka on "eläväpintaista" halusin tehä mahdollisimman yksinkertaisen neuleen. Näin jo mielessäni millaisen takin haluan ja aloitin ohjeen etsimisen.


Mallin löysin sit novitan lehdestä, mutta lisäsin takkiin vielä palmikot eteen. Olipa mukava tehä pitkästä pitkästä aikaa palmikkoneuletta. Tein myös neuleesta hiukan lyhyemmän ko ohjeessa sekä taskuista hiukan pienemmät.


Oon suhteellisen tyytyväinen tähän. Ois ehkä saanut olla hiukan pienempi ympäryseltään, mut eiköhän tämä käyttöön päädy :)



KyJy11 Neuletakki S
lanka: svarta fåret fiori 615g
puikot: 4
ohje: novita kevät 2016 malli 36 pienin muutoksin

Syyskuun ensimmäisenä työnä on valmistunut kahdet tossut. Näitä oon tehnyt jo aikaisemminkin muutamat.

KyJy14 tossut x2 28/29 ja 38
lanka: novita nalle 32g+52g yht:84g
puikot:3

perjantai 2. syyskuuta 2016

Lankojen "hävitystä"

Viimepäivinä oon tehnyt keränlopuista pipoja hyväntekeväisyyteen. Langat on villa, villasekoite ja akryylilankoja. Nyt alkaa olla paksujen lankojen jämät käytetty aikalailla loppuun. Muita lankoja kyllä riittää...


 

KyJy12 Miesten pipoja
kulutus : yht. 293g
KyJy13 Naisten pipoja
kulutus yht. 256g

Hyvää syksyn jatkoa kaikille!