s

s

etusivu

lauantai 27. lokakuuta 2018

Pintaneuleita

Neuloin itselleni talvea varten villapesupinnat-huivin, jonka on suunnitellut villapesuohjelma-podcstin naiset. Päätin tänävuonna osallistua Ravelryssa järjestettävään tour de shawliin, jossa neulotaan puolen vuoden ajan joka kuukausi jokin huivi tai muu kaula-asia. Joka kuukaudelle on oma haasteensa. Jos sen suorittaa saa enemmän pisteitä. Itellä ei välttämättä joka kuukausi tule huivia tehtyä, mutta ainakin tässä ja ens kuussa on tarkoitus tähän osallistua



Tällä huivilla tulee molemmat kuukauden haasteet suoritettua. Haasteet ovat tasselit/hapsut ja pintaneule. Oon jo aikaisemmin tehnyt yhden tällaisen huivin. Tykkään tästä mallista, koska huivista ei tule keskeltä kauhean korkeaa, mutta leveyttä on kuitenkin riittävästi yläreunassa.



Tein tämän huivin arwetta-langasta, joka on merinovillan ja nylonin sekoitus. Ohut kutittamaton lanka sopii hyvin huiviin. Tätä tehdessä briossikin sujui jo ilman ohjeen katsomista. Siistiä kun osaan sen nyt niin hyvin tehdä ja tykkään neuloa briossia. Suunnitteilla ois tehä tälle huiville kaveriksi briossi-pipo.  Voi olla että tämän vuoden puolella en sitä kerkee tekemään, koska joululahjat on tärkeysjärjestyksessä ensin.


Huivin alussa tuntui, että tähän tuli valittua liian jouluiset värit. Mutta kun tuli mustan langan vuoro, niin se poisti sen joulufiiliksen ja tästä tuli tosi ihana. Huiviin päihin tein mustasta langasta tasselit.

Villapesupinnat
lanka: arwetta harmaa(954) 33g
punainen(139) 51g
valkoinen(100) 18g
musta(102) 39g (+tasselit 4g)
puikot: 4

maanantai 22. lokakuuta 2018

Villapesusukat

Oon taas vaihteeksi neulonut itselle uudet sukat. Tämän sukkamallin on suunnitellut neulepodcasti Villapesuohjelman pitäjät. Heillä on ihana podcasti/vlogi youtubessa. Kannattaa käydä katsomassa, jos ei oo vielä sulle tuttu.




 Sukat aloitettiin varpaista ja neulottiin kaksi sukkaa yhtäaikaa looppamalla. Oon ennekin tehnyt tähän tyyliin parit sukat, joten ihan uusi asia tämä ei mulle ollut. Mulla tahtoo olla ongelma kärjestä aloitetuissa sukissa, että niistä ei tule sopivan kokoisia. Tässä ohjeessa oli hyvä ohje siihen milloin aloittaa kiilalisäykset ja sain tehtyä sopivat sukat itselle.


Uutta näissä oli tapa, jolla silmukat sukkiin luotiin. Oli helppo tehä ja todennäköisesti käytän tätä tapaa myöhemminkin, jos aloiten sukat varpaista. Myöskään ihan tällaista kantapäätä en ollut ennen tehnyt. Näissä ei tarvinnut poimia ollenkaan silmukoita ja siten ei jäänyt myöskään reikiä :) Lopuksi silmukat pääteltiin joustavasti.


Näistä sukista on menossa vielä lokakuun loppuun asti yhteisneulonta eli Kal. Ohje löytyy ilmaisena Ravelrysta ja Villapesuohjelman ravelryryhmästä löytyy lisätietoja kalista. Itellä on tällähetkellä toiset sukat tällä ohjeella puikoilla :) Nykyisin tulee kyllä tosi paljon osallistuttua erilaisiin kaleihin ja caleihin. Mukava tehdä muiden neulojien kanssa samaanaikaan samaa ohjetta :)

Villapesusukat 37
lanka: louhittaren luola väinämöinen
platina 61g, ärjy 12g, munakoiso 10g yht 83g
puikot: 2,25
Tänä syksynä on ollut kyllä ihanan aurinkoiset ilmat. Mukava ollut koiran kanssa käydä lenkillä ja nauttia hyvästä kelistä. Oispa syksyt aina tällaisia

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Honung-paita

Pari päivää sitten valmistui Honung-paita ja tänään sain sen kuvattua. Tästä paidasta tuli kyllä niin ihana. Ensimmäistä kertaa käytin näin isoon työhön käsinvärjättyä merinovillalankaa. Tämä on ihanan tuntuinen päällä, ei kutita yhtään ja on ohut koska on tehty fingering-vahvuisesta langasta.



Malli on Honung-paita, jonka on suunnitellut Susanna Winter. Ohje on maksullinen ja löytyy ravelrysta. Paita oli helppo tehdä. Se neulotaan ylhäältä alas ja viimeisenä tehdään kaulus. Tein tämän koon S mukaan, mutta lantion kohdalle tein yhden lisäyksen enemmän. Pitsineulekin oli tosi helppo tehdä. Voin kyllä suositella tätä mallia :)


Muhkealla kauluksella riittää korkeutta :)

Käyttämäni langat on suomalaisten käsinvärjäreiden lankoja. Ylimpänä Rouva SilmuSolmun merinosukkis värissä harmaja (80g), seuraavaksi Eluded Fibresin supermerino  värissä Dark Night (90g), seuraavaksi Louhittaren Luolan tuulentytär värissä varis (90g) ja alimpana Eluded Fibresin supermerino värissä B on B Purble (81g). Ihania harmaansävyisiä lankoja.



Tästä tuli todella ihana paita ja tulee varmasti paljon käytettyä. Siistiä ko mulla on viimein villapaita, joka on ohut ja jota voi pitää ilman, että alla olisi pitkähihainen paita.

Honung
langankulutus: 341g
puikot: 2,5 ja 3,5