s

s

etusivu

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Tunikoita

Aina ilmojen lämmetessä huomaa että kesävaatteet kaipaa päivitystä. Nyt oonkin ommellut itelle aika paljon tunikoita ja mekkoja. Näiden kaikkien tunikoiden pohjana on sama kaava, joka löytyy suuri käsityö 5-6/2011 lehdestä malli 16. Oon viimekesänä tehnyt tällä kaavalla tunikoita ja tykkään mallista. Tämä on tosi helppo ommella.

Ensin muokkasin kaavaa sellaiseksi mihin ei laiteta kuminauhaa. Kavensin kaavaa vyötäröltä ja lyhensin hihaa. Tein ensimmäisen version vuosia sitten ostamastani kankaasta. Kangas on hyvin lasketutuvaa, joten tämä asettuu ihan hyvin.


Sitten leikkasin samalla kaavalla seuraavan tunikan, paitsi tein hihan vielä lyhyemmäksi ja isonsin pääntietä, Tämä on myös pitempi, koska tein tästä niin pitkän ko ostamastani kankaasta tuli. Kangas on ommellisen ihana lacepath. Tämä oli paksumpaa trikoota, joten ei ole ihan niin laskeutuvaa. Tein vielä lisää muutoksia kaavaan, että sain tästä mieluisan


Kavensin vielä lisää vyötäröltä. Notkoselkäni aiheuttaa aika usein ongelmia kaavoissa. Tähän tein taakse muotolaskokset. Nyt se asettuu selästäkin hiukan paremmin. Vielä jää kuitenkin ryppyjä.


Tämän teon jälkeen tein vielä lisää muutoksia kaavaan: otin selästä väljyyttä pois. En oo vielä testannut viimeisintä versiota, että miten istuu.

Tunika 34
lähtökaava: skk 5-6/2011

Tilasin kankaiden yönä Käpyseltä aivan ihania kankaita. Kaksi niistä päätyi nyt tunikoiksi. Halusin tehdä mahdollisimman yksinkertaiset, jotta kankaan kuviointi pääsee oikeuksiinsa. Nämä kumpikin ovat alkuperäistä kaavaa suorempia ja vähän leveämpiä.


Ananas-kankaasta tehdyn tunikan hiha on vähän lyhempi kuin alkuperäisessä kaavassa.


Mehujäätaikaa-kankaasta tekemääni tunikaan tein vielä vähän lyhemmän hihan ja isonsin pääntietä. Näistä tykkään tosi paljon.




Nyt on muutama uusi paita kesäksi ja kankaiden yönä tilaamani kankaiden ompelu aloitettu. Ilmat sais vaan vähän lämmetä, että tarkenis lyhythihaisella :) Vielä on leikkaamattonia kankaita odottamassa ja muutama tehtynäkin. Niistä lisää seuraavalla kerralla.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

ompeluksia

Viime aikoina on tullut taas ommeltua vaatteita itelle. Piti ruveta pikkuhiljaa tekee kesäpaitoja/tunikoita ko rupes viimein ilmat lämpenee. Tällä kertaa tein pitkästä pitkästä aikaa joustamattomasta kankaasta.

Ensin tunika, johon ostin kankaan eurokankaan palalaarista. Tästä tuli hyvän näköinen ja niin kesäinen. Seuraavan teen hiukan pienempänä ja kuminauhan laitan vähän alemmaksi. Tämä on ihanan ohut ja vilpoinen. Hihan tein kapeammaksi ko kaavassa

Tunika 36
kaava: skk 7/2014 malli 2

Sitten samasta lehdestä toisen tunikan kaava. Tämänkin kangas on eurokankaasta, ihanan tuntuista viskoosia. Tästä tein lyhyemmän ko ohjeessa ja kuminauhan laitoin vähän ylemmäksi sekä helmasta tein vähän leveämmän. Seuraavaan pitää leventää hiukan olkaa, muuten ei tarvi muuttaa kaavaa.

Tunika 34
Kaava SKK 7/2014 malli 10

Ja pitihän se pari pitkähihaistakin ommella. Nämä on tehty jo joku aika sittten, ko näytti että ei se kesä meinaa millään tulla. Ensin HideAway-huppari. Laitoin tähän kylläkin kauluksen. Helmaan laitoin enemmän leveyttä ja tein tästä lyhemmän ko ohjeessa. Hihat on pitemmät ja taskupussi isompi. Tykkään tästä mallista tosi paljon. Toisaalta tekis mieli kokeilla miten toimis lyhythihaisena kesäversiona. Kangas on Verson Puodista (farkku, joustocollege).

HideAway 34
Kaava: Ottobre 2/2017

Ja toinen pitkähihainen on Relaxed. Tämäkin on ihana malli ja toimis varmasti ilman hihoja myös kesäisenä paitana. Tämän kangas on Verson Puodin ihana asfalttikukka (joustocollege). Joitakin muutoksia oon kaavaan tehnyt. Tein pitkät hihat ja pituus on lyhyempi. Hihat on isommasta koosta ja taskun kohdalta on vähän kavennettu.

Relaxed 34
kaava: ottobre 5/2016

Reilu viikko sitten oli kankaiden yö ja viime viikolla tuli tilaamani kankaat perille, joten ompeluhommat tulee jatkumaan :) Neuletöitä ei oo vähään aikaan esitellä, koska työnalla on iso projekti. Saa nähä valmistuuko ees tämän kuun aikana. KyJykin alkais tällä viikolla, mutta taitaa mulla aloitus siirtyä, koska haluan tuon keskeneräisen työn ensin valmiiksi :)

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Yhteenveto lankapaastosta

Toukokuun viimeinen päivä loppui lankapaasto ja viimein saan laitettua tänne yhteenvedon lankapaastostani. Tänä vuonna mulla oli kulutus 3549 grammaa, joka on itselle aika vähän (jos vertaa normaaliin kulutukseen.) Paljoa tuo määrä ei kyllä lankavarastossa näy. Vielä on lankoja jäljellä yli 17 kiloa, joista suurin osa ostettu jotain tiettyä projektia varten. Jämälankojen osuus tuosta määrästä on pienempi.

Maaliskuussa tein valmiksi keskeneräiset jyjy-työt. Maaliskuun langankulutus oli 758g, josta lankapaaston aikana 713g. En muistakaan millon viimeksi ois nuin vähän kuukauden aikana ollut langankulutus, puolet vähemmän ko normaalisti.

Lankapaasto maaliskuu

JyJy-töiden valmistuttua asetin itselle oman tavoitteen lankapaaston osalta. Tavoitteena oli kuluttaa kaksi laatikollista lankoja, jotka oli vuosia sitten ostettuja. Joukossa oli myös sekalaisia akryylilankoja, joten piti kehitellä jotain muutakin ko ihmisille tehtäviä vaatteita.

Ensin piti tehä kuitenkin yks synttärilahja ja tein myös äiti Teresan tilkkuja sekä parit sukat. Huhtikuussa langankulutus oli 1322g


Lankapaasto huhtikuu

Toukokuussa tein vauvalahjaksi virkatun pöllön ja tossut. Muut työt on sitten niistä vuosia sitten ostetuista langoista tehtyjä. Toukokuun langankulutus oli itselle normaali 1514g.


Lankapaasto toukokuu


Lankapaaston aikana tekemistäni töistä ainoastaan yhdet sukat ja nuken vaatteet jäivät itelle. Kaikki muut menivät/menevät lahjaksi tai hyväntekeväisyyteen. Niin ja sit siihen omaan tavoitteeseeni. Se onnistui :) Sain ne kaksi laatikkoa sekalaisia lankoja käytettyä, nyt on hyvä mieli :) Joten täytyy olla lankapaastoonkin tyytyväinen, koska viimein sain nuo langat käytettyä.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Lankapaaston viimeiset

Lankapaasto on päättynyt ja nyt on aika esitellä viimeiset lankapaaston aikana valmistuneet työt. Yhteenveto paastosta tulee myöhemmin. Viimeiset valmituneet työt on erilaisia leluja. Ensin apukissa. Tässä oon yhdistänyt kahta eri ohjetta: tätä ja tätä. Tein tämän pyöröneuleena.

Apukissa
lanka:novita nalle (661)14g, Denver (05) 20g yht 34g
puikot: 3

Sitten virkattu veltto. Tästä ei tullut ihan niin veltto ko ois pitänyt, Ois varmaan pitänyt tehä paksummalla koukulla tai laittaa enemmän silmukoita. Tämä oli aika nopea ja helppo tehä. Ja tästä tuli aika hauska


Virkattu Velttto
lanka: svarta fåret Freja 24g
ohje: novita syksy2011 malli 78
koukku: 3

Tein lankapaaston aikana neulotun käärmeen, johon käytin kaikki kaikkein pienimmätkin jämälankakerät. Samoin paaston aikana tekemistäni töistä jääneet sekoitelankojen jämät päätyivät tähän. Käärmeen paksuun vaihtelee kivasti (näkyy kyllä kuvissa huonosti), koska työssä on eri paksuisia lankoja. Tällainen työ on hyvä koska siihen voi käyttää kaikki mahdolliset jämälangat.




Jämälankakäärme
Sekalaisia jämälankoja 366g
puikot: 3,5
Kaikki nämä työt jatkavat matkaansa jonnekin hyväntekeväisyyteen.