s

s

etusivu

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lisää turvaleluja

Kävin eilen viemässä Oulun Lankamaailmaan leluja, jotka menevät Oulun Ensi- ja Turvakodille. Seijasiskon Punainen Lanka-blogissa on vielä vajaan viikon meneillään hyväntekeväisyyskeräys. Nyt esittelen loput tekemistäni leluista. Näissä leluissa on enemmän ommeltuja, kuin neulottuja/virkattuja.

Neuloin yhden nukkumatin, johon löytyy ohje unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja-kirjasta. Tämä oli aika helppo tehä, palojen yhteenompelu ei vaan ollut kovin hauskaa. Useimmat lelut tein pyörönä, vaikka ohje olikin tasona tehty. Tätä ei voinut tehä pyörönä, koska silmukoita pääteltiin useita aina samalla kerroksella.

Nukkumatti
Lanka : Drops Safran turkoosi(30) 50g
puikot: 3
ohje: unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja-kirja

Virkkasin kaksi pupua Pupu Loikkasen ohjeella ja neuloin samoilla silmukkamäärillä vielä yhden pupu. Näistä pupuista tuli tosi hauskan näköisiä. 

Puput 96g,56g ja 80g
koukku:3
puikot:3,5
Ompelin myös kaksi pupua puuvillakankaasta. Ommeltujen pupuje ohje on suuri käsityö-lehdestä. En näköjään ollut merkannut kaavaan lehden numeroa, joten empä muista mistä lehdestä kaavan otin.


Vielä yksi neulottu lelu ja se on nukke. Tämänkin ohje on samasta kirjasta kuin nukkumatin. Siinä kirjassa on vaikka kuinka monta ihanaa lelun ohjetta. Harmi ko sitä ei saa enää mistään ostettua, että sais oman kirjan.  Tämän nuken neuloin pyörönä, lukuun ottamatta käsien ja  hiusten kohtaa. Lankana on cotton nr.8 ja carolina.

Nukke 44g
Ompelin myös pari mollamaijaa. Näiden kaava löytyy suuri käsityö-lehdestä numero 11-12/2013. Mekon kaavaa hiukan muokkasin, koska mielestäni se jäi takaa liian avoinaiseksi. Vartalon ja mekon kankaat on puuvillaa ja hiukset fleeceä. Silmät ja suu on kirjottu.



Ompelin muutaman huolisyöpön. Huolisyöpön suuhun voi laittaa paperin, johon on joko piirretty tai kirjoitettu jokin huoli, murhe, kiukun aihe jne. Ja näin huoli hiukan helpottaa, kun huolisyöppö on sen syönyt. Näihin ei ollut mitään kaavaa tai ohjetta. Tein kaikista erilaisia. Kaikkein hauskinta näiden teossa olikin miettiä että montako jalkaa ja kättä laittaisin tälle huolisyöpölle, minkälaiset sarvet jne. Näiden suunnittelu oli todella hauskaa. Ja näistä tuli niin hauskan näköisiä  jokaisesta.





Loppuun vielä yhteiskuva kaikista tekemistäni turvaleluista tähän keräykseen. Tästä hyväntekeväisyyskeräyksestä jäi itselle tosi hyvä mieli. Toivon ja uskon, että moni lapsi ilahtuu keräyksen kautta saamastaan lelusta.


10 kommenttia:

  1. Huikea panostus. Arvostan tätä kovasti. Nuo huolisyöpöt ihan mainioita just ihania tähän tarkoitukseen. Kaikki hyvännäköisiä iloa tuovia leluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijasisko. Tähän keräykseen oli mukava osallistua. Lapset on lähellä sydäntäni. :)

      Poista
  2. Voi mahoton, ku on ihania kaikki! Ja mikä määrä! Erityisesti nuo huolisyöpöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena. Näitä leluja oli mukava tehdä ja ihanaa ko kaikista tuli niin erinäköisiä.

      Poista
  3. Haen huomenna lelut ja kuvaan kyllä jokaisen lelun erikseen .. mutta voinhan käyttää blogissani tuota viimeistä kuvaa?

    VastaaPoista
  4. Hei ,lelusi ovat täällä minun luona ja ihania tosiaan kaikki!Kiitos vielä hienosta panostukssta. Teen vasta lauantaina postauksen missä on kuvat kaikista lopuista leluista. Suoritan myös arvonnan silloin. Jokaisesta lelusta olet ansainnut yhden arvan. :) Maanantaina vien lelut Ensi-ja turvakodille .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) En ees leluja tehdessä muistanut koko arvantaa. Vähä ennen ko lähin leluja viemään, laitoin sit vaan joka pussiin yhen lapun. Arvontahan tässä ei oo mulle pääasia, vaan hyväntekeväisyys, josta jää itellekin hyvä mieli <3

      Poista
    2. Niin se on monella varmaan kaikilla mutta ajattelin että arvonta on kiva lisämauste tähän juttuun. Saitko minulta sähköpostia?

      Poista
    3. Niinhän se varmasti on. Ja ainahan ne arvonnat on mukavia, silloin on pientä jännitystä ilmassa. Oli tullut sähköposti, vastasin siihen.

      Poista