s

s

etusivu

maanantai 6. tammikuuta 2020

Vuosikatsaus 2019

Viime vuonna en montaa kertaa blogiani päivitellyt. Suurimpana syynä se että opiskelu vei niin paljon aikaa. Toivottavasti tänä vuonna blogni olisi aktiivisempi, vaikka opiskeluja on vielä jäljellä. Nyt aion kirjoitella koostetta viime vuonna tekemistäni neule- ja virkkuu töistä. Ompelutöitä tein aika vähän. Kovinkaan montaa töistäni en oo täällä blogissa esittellytkään.

Opiskelukiireet näkyi myös valmistuneiden töiden määrässä. Oon pitänyt tilastoa langankulutuksesta vuodesta 2014 lähtien ja vuonna 2019 langankulutukseni grammoissa oli kaikista pienin näistä vuosista. Vuodesta 2016, kun aloin laittamaan projektini Ravelryyn, oon seurannut myös metrimääräistä langankulutustani. Sekin oli viime vuonna pienin tuolta ajanjaksolta.

Määrällisesti neuloin eniten sukkia, 31 paria. Näistä itselle tuli 14 paria ja loput meni joko lahjoiksi tai menee aikanaan hyväntekeväisyyteen. Tein itselle joululahjaksi sukkalaatikon, johon neuloin 12 paria sukkia. Tällaista tempausta järjesti Nonnu Neuloja. Myös tänä vuonna on samantyylinen sukkalaatikko- yhteisneulonta ja sille on oma facebook-sivunsa.


Toiseksi eniten tein paitoja/neuletakkeja 11kpl. Yksi paidoista oli äidilleni ja loput itelle. Mukana on aika monta lyhythihaista nopeasti valmistunutta paitaa. Kaikki tekemäni paidat on päätyneet käyttöön. Eniten oon käyttänyt alkuvuodesta valmistunutta viininpunaista neuletakkia ja kesällä käytin paljon marettimoa (keskirivin oikea reuna).


Huiveja neuloin 10 kpl. Laskin tähän määrään myös mummuille tekemäni keepit/hartialämmittimet sekä pienemmät kaulurit. Näistä 6 tuli itselle.


Lapasia tein 5 paria, joista yhdet oli koukutut ja muut neulottuja. Lapasista 4 paria tuli itselle ja yksi meni lahjaksi. Eniten oon käyttänyt kynsikkäitä ja heijastavasta langasta neulomiani lapasia.


Erilaisia leluja virkkasin 7 kpl, jotka kaikki on menneet eteenpäin. Osa turvalonkeroista oli koulutöitä.


Muita töitä tein 6 kpl. 2 pipoa itselle, torkkupeiton, kännykkälaukun, seinävaatteen ja joulukranssin. Näistä kännykkälaukku ja seinävaate olivat koulutöitä.


Vuonna 2019 langankulutukseni oli 11367g / 31691m. Mikä on kyllä aika paljon, vaikka onkin paljon pienempi kuin aikaisemmin. Marraskuu oli tosi kiireinen opiskelun kanssa ja sain silloin valmiiksi vain yhdet sukat, jotka painoi 53g. Suurinta langankulutus oli kesäkuussa, 2605g, johon vaikutti valmistunut iso puuvillainen torkkupeitto.

Lankavarastoni suureni myös viime vuonna. Saa nähä milloin tulee sellainen vuosi, että lankavarastoni pienenisi. Tänä vuonna se on kyllä yksi tavoitteistani. Isolta osalta lankavaraston suurenemiseen vaikutti langan kasvivärjäys, josta innostuin syksyllä. Lankaa tuli värjättyä yhteensä yli 2500g sekä valkoiseen että harmaaseen pohjaan ja sekä merino- että sukkalankoja. Osa värjäämistäni langoista on päätynyt jo käyttöön  huiviin, sukkiin ja kaksiin lapasiin ja nyt työn alla on kirjoneulepaita.
Kasvivärjäämäni langat
Näissä töissä oon käyttänyt itse kasvivärjäämiäni lankoja
Mukavaa vuotta 2020 kaikille

4 kommenttia:

  1. Hupsis, mikä määrä valmiita opiskelujen ohessa! Ja kaikki niin kauniita, tiirailin pitkän aikaa kuviasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsenikin kyllä yllätti lopullinen määrä, kun tuntui että ei oo kerenny ihan hirveesti neulomaan. Mutta on sitä näköjään kuitenkin ollut aikaa omille käsitöillekin. Tai sit sitä on vaan päällimmäisenä mielessä ne kiireisimmät opiskelukuukaudet, kun ei omia töitä kerkee juuri tekemän :)

      Poista
  2. Ohoh! Mikä määrä hienoja neuleita kaiken muun lisäksi Kauniita neuleita, paljon puseroita, huiveja. Nostan hattuani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iso gnu. Mua vaivaa ihan selvästi neuloosi ja jokaisessa mahdollisessa välissä täytyy tarttua puikkoihin, joten valmistakin syntyy :)

      Poista