s

s

etusivu

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kappa

Niin se vaan minäkin päädyin neulomaan itselleni kapan, joka on Veera Välimäen suunnittelema ja löytyy kirjasta Huivileikki. Oon jo aikaisemminkin miettinyt tämän tekemistä. Nyt sitten otin huivin puikoille, kun tarvitsin aivotonta neulottavaa koulutukseen. Sitten tästä tuli myös olympianeule, jota neuloin olympialaisia katsoessani.




Langaksi valitsin hjertegarnin wool cottonin, jossa on 55% merinovillaa ja 45% puuvillaa. Ostin lankaa 4 kerää, joka oli ihan vähän vähemmän metrimäärässä, mitä ohjeessa mainittiin. Tiheyden sain hyvin ohjeenmukaiseksi. Vaikka lankaa oli vain vähän vähemmän kuin ohjeessa, tuli tästä 50cm lyhyempi kuin ohjeessa. Pituus riittää kuitenkin hyvin minulle. Neuloin aina yhden värin täysin loppuun ja vaihdoin väriä keskellä kerrosta, siitä mihin edellinen loppui.


Tämä oli totisesti aivotonta neulottavaa ja samalla hiukan tylsääkin. Mutta hyvin valmistui olympialaisia ja neulepodcasteja katsoessani. Samalla oli kesken myös muita töitä, koska vaihtelu virkistää. Yllättävän nopeasti tämä kuitenkin valmistui :)


Huivi on nyt ekaa kertaa päälläni tätä postausta kirjoittaessani ja lämmittää ihanasti. Vaikka onkin ohut ja lanka osittain puuvillla, vaikuttaa tämä  lämpimältä. Tykkäsin neuloa tätä, vaikka onkin niin yksinkertainen malli. Eipä sitä tiiä, vaikka joskus puikoilta tippuis myös toinen tällainen huivi erivärisenä.

Kappa-huivi
lanka; hjertegarn wool cotton 196g
puikot: 3

4 kommenttia: