s

s

etusivu

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Turvaleluja

Viimeisestä blogikirjoituksesta on aikaa kuukauden verran. Siitä huolimatta puikot ja koukut ei oo olleet käyttämättöminä.  Huhtikuun aikana oon tehnyt pelkästään erilaisia leluja. Seijasiskon blogissa Punainen lanka on käynnissä hyväntekeväisyyskeräys, jossa kerätään turvaleluja Oulun ensi-ja turvakotiin. Näitä leluja tehdessä oon saanut käytettyjä omia jämälankoja tosi hyvin. Kaikki lelut oon tehnyt jämälangoista, jotka on jäänyt yli muista projekteista.  Langat on puuvilla ja puuvillasekoite lankoja. Yhden laatikon sain tyhjennettyä ihan kokonaan. Tosi hyvä fiilis siitä.

Nyt esittelyyn pääsee lähes kaikki neulomani ja virkkaamani lelut. Oon myös ommellut leluja, mutta niistä sitten myöhemmin.

Seuraavan kuvan neulottujen nallejen ohjepohjana oon käyttänyt apupupun ohjetta. Jätin korvat tekemättä ja tein jälkipistoilla nallen korvat. Isommassa on vartalon kohdalla 48 silmukkaa ja pienemmässä 40s. Virkattu nalle on kirjasta "Unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja". Lankoina kaikissa on novitan miamia, puro batikia ja tennesseetä

iso nalle 41g, pieni nalle 38g, virkattu nalle 90g
Isompi kissa on tehty Punainen lanka-blogissa olevalla ohjeella, paitsi että tein tämän pyörönä. Pienemmän kissan pohjana on virkattu pupu loikkasen ohje.

Iso kissa 93g, pieni kissa 55g
Virkattuja pöllöjä teinkin sitten useamman. Näistä tuli niin söpön näköisiä ja ovat helppo tehä. Virkatun pöllön ohje on Prinsessa juttuja-blogista ja neulotun pöllön ohje Things to make and do-blogista. Virkattujen pöllöjen lankoina on novita miami (punainen ja violetti) ja salsa (vihreä), neulotussa on useampaa erilaista lankaa.

violetti ja punainen 58g, vihreä 68g, neulottu  80g

Apina oli ensimmäinen lelu jonka virkkasin. Sen ohje on kirjasta "unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja". Myös neulotun hiiren ohje on samasta kirjasta. Kummassakin oon käyttänyt useita erilaisia jämälankoja.
hiiri 74g, apina 59g
Näihin koiriin oon käyttänyt kaikki mahdolliset kaikkein pienimmätkin kerän loput. En löytänyt ohjetta mäyräkoiraan, joten nämä on tehty oman pään mukaan. Ensin tein isomman koiran ja siitä tuli aika hassun näköinen. Pää on liian pieni verrattuna koiran vartaloon. Seuraavaan tein vartaloon vähemmän silmukoita ja samalla tein siitä lyhyemmän. Siitä tuli paljon parempi. Loppujen lopuksi näistä tuli aika hauskoja.
Isompi koira 179g, pienempi koira 125g
Vauvan leluja oon tehnyt myös muutaman. Pupu-unirätti on Maikin kontti-blogista. Lankana siinä on novitan cotton bamboo. Virkatut kolmion malliset nallet on uusimmasta novitan lehdestä, kesä 2018 malli 23. Laitoin niihin sisälle paistopussista palaset, joten ne rapisee.  Keltaisessa lankana on fibranatura cottonwood, muissa blend bamboo. Myös ommeltu sammakko on rapinalelu.

rättipupu 71g, nalle 13g, 21g ja 15g
Siinäpä olikin muutama lelu. Puikoilla on tällä hetkellä vielä yksi lelu. Pitää sitten vielä katsoa, oisko jotain muita jämälankoja mitä vois leluihin käyttää. Ens viikolla vien tämän lastin (ja muut valmiit) oulun lankamaailmaan, josta ne matkaavat sitte eteenpäin. Itselle tulee aina hyvä mieli, kun osallistuu hyväntekeväisyyskampanjoihin.

10 kommenttia:

  1. Voi miten tuottelias let taas ollut! Ja niin ihania kaikki lelut. Tuli noita katsellessa mieleen, että on sinulla ollut niin kiva kuukausi, että siksi on tullut pitkä postausväli.
    Minusta hyväntekeväisyyten osallistumisessa on ainakin kaksi ilon aihetta, tekeminenkin kun tuottaa hyvän mielen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena. Hauskaa näiden tekeminen on kyllä ollut. Ja vielä ois vaikka kuinka monta ihanaa mallia, joita tekis mieli tehdä :) Olen samaa mieltä tuosta ilon aiheesta :)

      Poista
  2. Onpas siellä valmistunut runsaasti hienoja leluja hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppumato. Näitä leluja on tosi mukava tehdä :)

      Poista
  3. Voiku ihania ja paljon. Mulla on just puikoilla tollanen hiiri ..samasta kirjasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ja nuo jämälankakoirat ovat vasta mukavia.:)

      Poista
    2. Kiitos Seijasisko. Tuossa kirjassa olisi vaikka kuinka monta lelua, joita tekisi mieli tehä :) Tosi hyvä kirja. Harmi ko ei mistään löydy, että vois ostaa itelle. Nuista jämälankakoirista tuli kyllä hauskoja.

      Poista
    3. Mulla on tuo kirja ... multa saa aina lainat kun muistaa palauttaa.

      Poista
  4. Oletpa ollut ahkera! Ja mikä parasta näin ihanaan tarkoitukseen. <3

    VastaaPoista