s

s

etusivu

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lisää turvaleluja

Kävin eilen viemässä Oulun Lankamaailmaan leluja, jotka menevät Oulun Ensi- ja Turvakodille. Seijasiskon Punainen Lanka-blogissa on vielä vajaan viikon meneillään hyväntekeväisyyskeräys. Nyt esittelen loput tekemistäni leluista. Näissä leluissa on enemmän ommeltuja, kuin neulottuja/virkattuja.

Neuloin yhden nukkumatin, johon löytyy ohje unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja-kirjasta. Tämä oli aika helppo tehä, palojen yhteenompelu ei vaan ollut kovin hauskaa. Useimmat lelut tein pyörönä, vaikka ohje olikin tasona tehty. Tätä ei voinut tehä pyörönä, koska silmukoita pääteltiin useita aina samalla kerroksella.

Nukkumatti
Lanka : Drops Safran turkoosi(30) 50g
puikot: 3
ohje: unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja-kirja

Virkkasin kaksi pupua Pupu Loikkasen ohjeella ja neuloin samoilla silmukkamäärillä vielä yhden pupu. Näistä pupuista tuli tosi hauskan näköisiä. 

Puput 96g,56g ja 80g
koukku:3
puikot:3,5
Ompelin myös kaksi pupua puuvillakankaasta. Ommeltujen pupuje ohje on suuri käsityö-lehdestä. En näköjään ollut merkannut kaavaan lehden numeroa, joten empä muista mistä lehdestä kaavan otin.


Vielä yksi neulottu lelu ja se on nukke. Tämänkin ohje on samasta kirjasta kuin nukkumatin. Siinä kirjassa on vaikka kuinka monta ihanaa lelun ohjetta. Harmi ko sitä ei saa enää mistään ostettua, että sais oman kirjan.  Tämän nuken neuloin pyörönä, lukuun ottamatta käsien ja  hiusten kohtaa. Lankana on cotton nr.8 ja carolina.

Nukke 44g
Ompelin myös pari mollamaijaa. Näiden kaava löytyy suuri käsityö-lehdestä numero 11-12/2013. Mekon kaavaa hiukan muokkasin, koska mielestäni se jäi takaa liian avoinaiseksi. Vartalon ja mekon kankaat on puuvillaa ja hiukset fleeceä. Silmät ja suu on kirjottu.



Ompelin muutaman huolisyöpön. Huolisyöpön suuhun voi laittaa paperin, johon on joko piirretty tai kirjoitettu jokin huoli, murhe, kiukun aihe jne. Ja näin huoli hiukan helpottaa, kun huolisyöppö on sen syönyt. Näihin ei ollut mitään kaavaa tai ohjetta. Tein kaikista erilaisia. Kaikkein hauskinta näiden teossa olikin miettiä että montako jalkaa ja kättä laittaisin tälle huolisyöpölle, minkälaiset sarvet jne. Näiden suunnittelu oli todella hauskaa. Ja näistä tuli niin hauskan näköisiä  jokaisesta.





Loppuun vielä yhteiskuva kaikista tekemistäni turvaleluista tähän keräykseen. Tästä hyväntekeväisyyskeräyksestä jäi itselle tosi hyvä mieli. Toivon ja uskon, että moni lapsi ilahtuu keräyksen kautta saamastaan lelusta.


sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Turvaleluja

Viimeisestä blogikirjoituksesta on aikaa kuukauden verran. Siitä huolimatta puikot ja koukut ei oo olleet käyttämättöminä.  Huhtikuun aikana oon tehnyt pelkästään erilaisia leluja. Seijasiskon blogissa Punainen lanka on käynnissä hyväntekeväisyyskeräys, jossa kerätään turvaleluja Oulun ensi-ja turvakotiin. Näitä leluja tehdessä oon saanut käytettyjä omia jämälankoja tosi hyvin. Kaikki lelut oon tehnyt jämälangoista, jotka on jäänyt yli muista projekteista.  Langat on puuvilla ja puuvillasekoite lankoja. Yhden laatikon sain tyhjennettyä ihan kokonaan. Tosi hyvä fiilis siitä.

Nyt esittelyyn pääsee lähes kaikki neulomani ja virkkaamani lelut. Oon myös ommellut leluja, mutta niistä sitten myöhemmin.

Seuraavan kuvan neulottujen nallejen ohjepohjana oon käyttänyt apupupun ohjetta. Jätin korvat tekemättä ja tein jälkipistoilla nallen korvat. Isommassa on vartalon kohdalla 48 silmukkaa ja pienemmässä 40s. Virkattu nalle on kirjasta "Unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja". Lankoina kaikissa on novitan miamia, puro batikia ja tennesseetä

iso nalle 41g, pieni nalle 38g, virkattu nalle 90g
Isompi kissa on tehty Punainen lanka-blogissa olevalla ohjeella, paitsi että tein tämän pyörönä. Pienemmän kissan pohjana on virkattu pupu loikkasen ohje.

Iso kissa 93g, pieni kissa 55g
Virkattuja pöllöjä teinkin sitten useamman. Näistä tuli niin söpön näköisiä ja ovat helppo tehä. Virkatun pöllön ohje on Prinsessa juttuja-blogista ja neulotun pöllön ohje Things to make and do-blogista. Virkattujen pöllöjen lankoina on novita miami (punainen ja violetti) ja salsa (vihreä), neulotussa on useampaa erilaista lankaa.

violetti ja punainen 58g, vihreä 68g, neulottu  80g

Apina oli ensimmäinen lelu jonka virkkasin. Sen ohje on kirjasta "unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja". Myös neulotun hiiren ohje on samasta kirjasta. Kummassakin oon käyttänyt useita erilaisia jämälankoja.
hiiri 74g, apina 59g
Näihin koiriin oon käyttänyt kaikki mahdolliset kaikkein pienimmätkin kerän loput. En löytänyt ohjetta mäyräkoiraan, joten nämä on tehty oman pään mukaan. Ensin tein isomman koiran ja siitä tuli aika hassun näköinen. Pää on liian pieni verrattuna koiran vartaloon. Seuraavaan tein vartaloon vähemmän silmukoita ja samalla tein siitä lyhyemmän. Siitä tuli paljon parempi. Loppujen lopuksi näistä tuli aika hauskoja.
Isompi koira 179g, pienempi koira 125g
Vauvan leluja oon tehnyt myös muutaman. Pupu-unirätti on Maikin kontti-blogista. Lankana siinä on novitan cotton bamboo. Virkatut kolmion malliset nallet on uusimmasta novitan lehdestä, kesä 2018 malli 23. Laitoin niihin sisälle paistopussista palaset, joten ne rapisee.  Keltaisessa lankana on fibranatura cottonwood, muissa blend bamboo. Myös ommeltu sammakko on rapinalelu.

rättipupu 71g, nalle 13g, 21g ja 15g
Siinäpä olikin muutama lelu. Puikoilla on tällä hetkellä vielä yksi lelu. Pitää sitten vielä katsoa, oisko jotain muita jämälankoja mitä vois leluihin käyttää. Ens viikolla vien tämän lastin (ja muut valmiit) oulun lankamaailmaan, josta ne matkaavat sitte eteenpäin. Itselle tulee aina hyvä mieli, kun osallistuu hyväntekeväisyyskampanjoihin.

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Villapesuflax

Viimevuoden lopussa rupesin katsomaan neulepodcasteja YouTubesta ja nyt oon ihan hurahtanut niihin. Joku aika sitten alkoi Villapesuohjelma-kanavalla yhteisneulonta, jossa neulottiin flax-paita. Päätin lähteä siihen mukaan, koska en ollut ennen neulonut englanninkielisistä ohjeista. Jaksoissa sai suomennosapua ja muutenkin vinkkejä paidan tekoon. Malliltaan paita on perusraglanneule ja se neulotaan ylhäältä alas. Tämä tapa oli mulle jo ennestään tuttu, joten eipä tässä mitään uutta tullut vastaan.


Langaksi valitsin puuvillalangan, koska itsellä on enemmmän käyttöä puuvillaneuleille kuin villaneuleille. Lanka on dropsin safran, joten ohje jolla tein oli ohuemmalle langalle eli flax light. Flax-paitaan on kaksi eri ohjetta, toinen ohuelle ja toinen paksulle langalle. Koko jotain aloin tekemään oli s/m.



Joitakin muutoksia tein kuitenkin malliin. Aloitin neuleen isommalla silmukkamäärällä ja tein taakse lyhennettyjä kerroksia. Pääntienaloituksesta tuli jotenkin tosi löysä ja jouduin miettimään miten saan sen paremmaksi. Virkkasin siihen sitten mustalla langalla piilosilmukoilla koristereunuksen. Mielestäni siitä tuli hyvä ja sopii hyvin kokonaisuuteen.



Raglanlisäyksiä tein pari enemmän kuin ohjeessa. Ois kyllä riittänyt ohjeen mukainenkin määrä lisäyksiä. Nyt tämä on vähän liian löysä kainaloiden alta. Mutta puuvillaneuleilla on kyllä taipumus hiukan kutistua, joten aika näyttää miten tämä lanka käyttäytyy pesussa.



Jo raglanlisäyksiä tehdessä mietiskelin jotain jujua miehustaan. Sitten hoksasin, että teen jonkun kuvion siihen helmineuleena. Aikani etsiskelin kuvioita ja sitten löysin sopivankokoisen tähden ravelrysta. Tämä antoin mukavasti vaihtelua neuleen tekemiseen ja myös hiukan erilaista ilmettä. Vartaloon tein muotoiluja. Kaventelin ensin sivuissa silmukoita yhteensä 8 kertaa ja sitten lisäsin 10 kertaa. Hihansuihin ja helmaan tein muutaman raidan ja loppuosan neuloin mustalla.


Päätin tehdä tähän myös taskut. Niistä ei tullut ihan sellaiset ko olin ajatellut, mutta kuitenkin ihan hyvät. En halunnut paikkataskuja, vaan sellaiset joissa on taskupussit. Yllätyin kuinka selvästi jäi näkyviin tuo kohta mistä on taskupussit ommeltu kiinni. Ois ehkä pitänyt tehä vähän erillalailla. Ei ois ommellut ollenkaan taskupusseja kiinni etukappaleeseen, vaan ois tehnyt ihan erilliset taskupussit (2 taskupussia/tasku). Hankala selittää mitä tarkoitan, mutta ehkäpä te ymmärrätte.

Flax light
lanka: Drops safran verenpisara(15) 305g
musta(16) 81g yht.386g
puikot: 2,5 ja 3

Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä neulepaita ja tulee varmasti käyttöön. Jospa sitä nyt uskaltas tehä muulloinkin englanninkielisestä ohjeesta, kun ei se niin hankalaa ollutkaan. Johtui kyllä myös siitä, että tässä ei ollut mitään uutta itselle :)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Villatakki

Mulla on ollut suunnitelmissa jo pitemmän aikaa tehä itelle villatakki, jota  voi pitää talvella töissä ulkoillessa välipaitana. Etsiskelin pitemmän aikaa ohjetta ylhäältä alas neulottavaan paitaan, joka sopisi valitsemalleni langalle. En millään löytänyt DK-vahvuiselle langalle ohjetta. Sitten muistin, että mullahan on kirja, jossa neulotaan saumattomasti ylhäältä alas. Sieltä valikoitui sitten perusneuletakin ohje.


Alkuun ohjetta lukiessa tuntui haastavalta ymmärtää, mitä pitää tehdä. Mutta aloittamisen jälkeen tämä olikin helppo tapa tehdä ylhäältä alas neule. Tein ensimmäistä kertaa paidan merinovillasta, eikä kaikki mennyt niinkuin strömsössä. Ois pitänyt tehä se mallitilkku ennen aloittamista.

Villatakki
lanka: drops merino extra fine keskiharmaa(04)598g
puikot: 3,5 ja 4

Neuletakki oli ihan vähän nafti valmistuttua. Sen verran tiesin ennestään, että merinovilla venyy hiukan kun sen kastelee. Ajattelin, että kun kastelen tämän, siitä tulee sopiva ja alle mahtuu hyvin vaatetta. Yllätys oli kyllä melkoinen, kun kastelin neuleen. Neuleen ympärysmitta kasvoi n.20cm ja pituus n.15 cm. Eli vaate isontui ainakin kaksi jos ei kolmekin kokoa. Nyt alle mahtuu ainakin tarpeeksi vaatetta. Pääntie isontui myös vähän liikaa ja taskut on nyt ihan liian alhaalla. Kuvissa neule ei näytä ees niin isolta, mitä se oikeasti on,



Uskoisin, että teen tällä samalla tavalla myöhemminkin neuleita. On se vaan niin mukavaa, kun ei oo saumoja ommeltavina. Ja mulle istuu paremmin istutetulla hihalla olevat neuleet, verrattuna raglan- ja kaarrokeneuleisiin. Uutta opin tämän teossa paljon. Jo koko tekniikka oli mulle ihan uus. Ja aloitus tehtiin virkkausaloituksella, joka sekin oli uusi juttu mulle.


Mutta mitäs tästä opimme. Tee se mallitilkku ja viimeistele se niin kuten tulet valmiin neuleen viimeistelemään. Varsinkin, jos lanka ei ole ennestään tuttua. Hiukan tympäsee, ko meni iso työ vähän niinkuin hukkaan.



sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

ompeluksia

Jälleen on ompelukone hurissut ja valmistunut on yläosia itselle. Multa löytyy pari kaavaa, joita muokkaamalla teen suurimman osan paidoista ja tunikoista. Vielä pitäis löytää hyvä raglanpaidan kaava. Pari kaavaa mulla niitä jo on, mutta kumpikaan ei istu niinkuin haluaisin, enkä jostain syystä oo saanut muokattua niitä itselle mieluisiksi. Joten jos tiedät hyvän raglankaavan, niin saa vinkata.

Ensin kaksi Hide Awayn kaavalla tehtyä paitaa. Ensimmäistä muokkasin vain siten, että laitoin hupun tilalle kauluksen. Kangas on Ommellisen Yöpelto ja tilasin sen kankaidenyönä.  Tykkään tästä kankaasta tosi paljon.




Seuraavaa paitaa varten muokkasin kaavaa jo aikalailla enemmän. Jätin siitä taskun kokonaan pois ja samoin koko leikkaussauman. Yhdistin vaan etuosan kaavat ennen leikkaamista yhdeksi kappaleeksi.  Lyhensin myös kaavaa aika paljon ja laitoin pääntielle hupun sijaan resorin. Sekä pidensin hihan resoreita paljon. Vaikka tämä ei näytä yhtään enää Hide Awaylta, on tämä sen kaavalla tehty. Kangas on Käpysen Ananas, kultaisella painatuksella. Koska kuvio on aika kimaltava, halusin tehdä paidasta rennon mallisen, jotta siitä ei tulisi liian hieno. Ja Hide Awayn kaavahan löytyy Ottobre 2/2017 lehdestä




Sitten toisella luottakaavalla tekemiäni tunikoita. Tämä kaava löytyy ottobre 5/2015 lehdestä, Twig. Oon hiukan aikoinaan muokannut tätä kaavaa itselle sopivaksi ja tehnyt sen jälkeen monta tunikaa. Näitä leikatessa nostin vielä hiukan taskun paikkaa, ko tuntui että ne oli liian alhaalla. Muokkasin myös hiukan taskun mallia, että se on koko taskun korkeudelta sivusaumassa kiinni. Nyt taskut asettuu paljon paremmin, eikä "vaeltele" miten sattuu. Kummankin tunikan kangas on Verson Puodista, ensimmäinen kangas on Piki ja toinen Kauris. Toiseen tunikaan tein pitkät hiharesorit. Tykkään kummastakin tunikasta paljon ja samoin kankaista :)





Yritin kuvailla näitä paitoja ulkona, mutta eipä siitä tullut mitään. On niin kova tuuli tuolla, että hiukset vaan hulmusi, joten siirryin sisälle kuvaamaan.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Synttärilahja

Niin se vaan talvilomakin on lopussa ja huomenna pitäisi palata töihin. Kävin lomalla kotipuolessa ja myös tervehtimässä kummipoikaani, joka täytti 4-vuotta viikko sitten. Ompelin hälle lahjaksi muutaman trikoopaidan. Paidat on kokoa 98cm ja kaavana näissä on Noshin paitakaava, skk 5-6/2015. Raglanpaidan kaava on Bla Bla, Ottobre 1/2016 lehdestä. Kyseiset kaavat on lasten paitoihin eniten käyttämiäni kaavoja. Onnimetsä kangas on Verson Puodista ja muut kankaan kangaskapinasta. Robottikangas ei ollut kovin hyvälaatuista, joten saa nähä miten pitää muotonsa.



Villa&Villa-blogin innoittamana tein pakettiin myös automaton. Automattokankaan ostin Halpa-Hallista ja se on vahakangasta. Ompelin sen kiinni paksuun sisustuskankaaseen ja laitoin tarranauhaa. Näin maton saa tarvittaessa kerittyä rullalle ja laitettua kiinni. Ompelin myös automattokankaan ja taustakankaan keskeltä joistakin kohti kiinni, koska muuten mattoa kiinni rullatessa , se olisi jäänyt kuprulle.

Automatto aukaistuna

Automatto rullattuna

Virkkasin myös keilapeli, joillaisia oon tehnyt ennenkin. Tällainen on melko nopea tehdä, ja helppokin. Laitoin pohjalle muovipullosta palan, jossa on pullon pohja ja hiukan reunoja. Näin keila pysyy paremmin pystyssä. Pallon virkkasin kaksinkertaisesta langasta. Synttärisankari testasi heti tätä ja hänellä oli kyllä tarkat heitot ja kaatoja tuli :)




Keilapeli
lanka: carolina v.sin(6007)137g, raidat 6g =143g
cotton nr.8 musta(199)44g yht 187g
koukku:2,5 ja 3
Lomalla tuli ulkoiltua jonkin verran ja viimepäivinä myös ompelukone on hurissut, mutta niistä kuvia sitten myöhemmin. Loppuun muutama kuva lomareissultani Kuusamoon.

Metsäretkelle menossa
Mahtavia tykkypuita
Näkymä vaaran laelta
Ilmat oli suotuisat

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Alkuvuoden ompeluksia

Olin jo jonkinaikaa miettinyt itelle aamu/saunatakin tekemistä. Sellaista jossa olisi vetoketju ja huppu. Jo viimevuoden puolella etsiskelin kaavoja siihen, mutta en löytänyt etsinnöistä huolimatta. Alkuvuodesta sitten aloin muokkaamaan sopivaa kaavaa. Tähän oon yhdistänyt kolmea eri kaavaa. Ne yhteen sovittamalla sain sellaisen aamutakin ko halusin.


Itse ompelu oli nopea homma. Kaavojen tekoon meni ainakin yhtäpaljon aikaa ko ompeluun. Kankaat oon ostanut versonpuodista. Tästä tuli tosi ihana ja on ollut kovalla käytöllä.

Aamutakin ompelun jälkeen muutama viikko, että en ommellut. Sitten olin menossa katsomaan erästä pientä vauvaa ja päätin ommella viemiseksi mekkobodyn. Kaavan oon muokannut ottobre 1/2016 lehden Multi Stipe-bodysta tekemällä leikkaussauman ja lisäämällä  helman. Oon aikaisemminkin tehnyt tällä samalla kaavalla mekkobodyn.


Kangas on versonpuodin Kaftaanikukka. Ihan oikeanväristä resoria en tähän löytänyt, mutta tarpeeksi lähellä tuo on. Mekkobody on kokoa 68cm.


Viime viikonloppuna sain sitten vihdoin leikattua ja ommeltua kaksi tunikaa itselle. Kummassakin on pohjana sama kaava, Hide Away-huppari ottobre 2/2017 lehdestä. Oon tehnyt useamman paidan/tunikan tällä kaavalla.

Ensin aivan ihanasta Ommellisen Lumous-kankaasta tunika. Muokkasin kaavaa siten, että en tehnyt etukappaleeseen leikkaussaumaa. Tein näihin taskut sivuihin ja jätin hupun pois. Pääntie on kantattu tunikan kankaalla. Jätin helmasta ja hihansuista resorit pois ja pidensin niitä resorien verran.


Toisen tunikan kankaan olen ostanut jo joskus viime vuonna, alkusyksystä. Tämän tein muuten kaavan mukaan, mutta laitoin pääntielle resorin. Kangas on ostettu versonpuodista. Tällä kaavalla tehdyt tunikat on tosi mukavia töissä pidettäviksi.


Tänään ompelin myös yhden tunikan, mutta se on vielä kuvaamatta, joten näette sen joku toinen kerta. Mulla alkoi nyt talviloma, josta aion kyllä nauttia. Kiireettömät aamut, ei aikatauluja... ihanaa.