s

s

etusivu

lauantai 8. lokakuuta 2016

Sinivalkoisia sukkia

"Sinivalkoiset lahjasukat ovat käsityöihmisten kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle. Keräyksellä haluamme lahjoittaa sukat kaikille 2017 syntyville vauvoille. Keräys on avoin kaikille, tervetuloa mukaan!
Keräysaika alkaa 16.5.2016 ja kestää aina vuoden 2017 joulukuuhun asti, joten aikaa on runsaasti."
"Sukkien väritys täytyy olla sinivalkoinen, mallin jokainen voi päättää itse. Sukat tulee olla vastasyntyneen kokoa (jalkaterän pituus noin 9-10cm)."
Näin on kirjoitettu facebookin ryhmän "villasukkakeräys juhlavuotena syntyville" esittelyyn. Minäkin päätin lähteä keräykseen mukaan ja ensimmäiset parit on valmistuneet.


Aloitin ensimmäisen parin teon syyskuussa Oulun Lankamaailmassa neuletapaamisessa. Lankamaailma lahjoitti yhden kerän valkoista vilma-lankaa ja yhden kerän sinistä maija-lankaa neuletapaamisessa. Nämä viidet sukat sain niistä tehtyä. Iteltä löytyy vielä lisää lankaa, joten lisää on sinivalkoisia sukkia tulossa jossain vaiheessa.


Neuletapaamisessa sai myös ohjeen suomi-sukkiin. Ensimmäisen parin tein ohjeen mukaan. Näitä pieniä sukkia on kyllä nopea tehä eikä lankaakaan mee hirveesti. Vielä pitää käyttää sukat pakkasessa (Eläintalous) ja kiinnittää lappu jossa langan tiedot ja pesuohjeet. Sen jälkeen sukat on valmiit toimitettavaksi keräyspisteeseen Lankamaailmaan.

Jos kiinnostuit tästä keräyksestä, niin ei muuta ko puikot heilumaan ja vauvoille sukkia tekemään.

KyJy17 Vauvan villasukkia
lanka: vilma 98g ja maija 48g yht. 146g
puikot: 3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti