s

s

etusivu

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväsukat

Perjantaina tuli viimeinen ohjepätkä Niina Laitisen järjestämässä ystävänpäiväsukka- mysterykalissa. Kyseinen yhteisneulontahan löytyy Fb:stä ja siinä tuli joka päivä aina muutama kerros sukkaohjetta. Näihin on aina mukava osallistua :) Mietin pitkään toista kuvioväriä, teenkö pinkillä vai turkoosilla. Ja päädyin sit pinkkiin, kuten kuvista näkyy.



Joustimen tein pienimmän koon mukaan ja kirjoneuleen normaalin pohkeen ohjeella. Näissä oli muutamia kerroksia myös kirjoneuletta kolmella langalla. Pitkään aikaan en ollut sitä tehnytkään, yleensä oon tehnyt kahdella värillä kerrallaan. Muutaman kohdan tein vaan kahdella värillä ohjeesta poiketen. Kantapää näissä oli sellainen jota en ollut ennen tehnyt, joten jotain uutta oli näissä sukissa.


Varteen tein kaikki ohjeen kerrokset, teräosasta jätin viimeisen kirjoneuleosion tekemättä ja aloitin kärkikavennukset jo viimeisen sydänrivin kohdalta. Näin näistä tuli sopivat mulle. Hiukan varsi "kirraa" parissa kohtaa, eikä käsiala ole täysin tasaista. Pitäs vissiin tehä enemmän kirjoneuletta :)

JyJy10 Ystävänpäiväsukat 37
lanka: novita nalle musta(099)100g, valkoinen(011)31g, pinkki(539)29g yht.160g
puikot:3

Koska ohjetta tuli muutama kerros päivässä, tein näiden ohella myös kahdet muut sukat. Ensin ihan perus polvisukat kahdella värillä yhden kerroksen raidoilla. Iteltä ei löytynyt yksiäkään sinisiä sukkia, joten piti tehdä sit sellaiset :) Pitäähän sitä nyt kaikenvärisiä sukkia löytyä kaapista :)

JyJy11 Polvisukat 37
lanka: novita 7 veljestä farkku 103g, ville akvarelli(892)68g yht 171g
puikot;3,5

Seuraavaksi ystävänpäiväsukkien tekemisen rinnalle aloitin pakkasyöt. Tämä mallikin on Niinan suunnittelema ja löytyy myös ravelrysta. Varteen tein enemmän kerroksia, koska halusin vähän pitemmät varret. Malli näyttää paljon haasteellisemmalta, ko mitä se loppujen lopuksi on.


Kantapäästä poimin vähemmän silmukoita, sekä kavensin pari silmukkaa/puikko jalkaterän päältä ensimmäisellä teräosan kerroksella. Tein ensin ohjeen mukaan, mutta tuli ihan hirveän isot mulle. Loppuosassa terää on sama silmukkamäärä ko ohjeessa


JyJy12 Pakkasyöt 37
lanka: novita nalle grafiitti(044)46g, harmaa(043)40g yht 86g
puikot:3

JyJy-haasteen töistä on yli puolet valmiina, joten on hyvällä mallilla. Vielä ois muutamia töitä aloittamatta; aloituksethan pitää olla tehtyä kuun loppuun mennessä.

2 kommenttia:

  1. Ihania sukkia kaikki kolme paria! Minäkin ilmottauduin mukaan ystävänpäiväsukkien tekoon, mutta luovutin jo ennen aloitusta, kun se eka päivän kaavio oli niin pientä ja tummaa syheröä etten saanut siitä mitään selvää kaihisilla silmilliäni. Kudoin sitten ihan tavissukat ystävänpäiväkeräykseen, jonne olin aikonut tehdä ne Niinan ohjeella. Tosi kivan näköiset nuo pakkasyöt. tuo hiukan pidempi varsi sopii niihin oikein hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Matleena. Se ekan päivän kuvion ohje oli kyllä tosi tumma. Ite ihastuin heti nuihin pakkasyöt-sukkiin, kun näin ohjeen. Oli pakko tehä :-). Pitemmällä varrella tuli itelle mieluisemmat

    VastaaPoista