s

s

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Jemmaillaan

Osallistuin ensimmäistä kertaa Verson Puodin ompelukerhohaasteeseen. Haasteen toimintaperiaate on  lyhyesti seuraavanlainen: Verson puodista tilataan yllätyskangas ja annetun ohjeen mukaan ommellaan siitä jotain tietyllä aikavälillä. Oon jo muutamana kuukautena miettinyt mukaan lähtemistä, mutta en oo "uskaltanut" ennen tilata. Lähes kaikki aikaisemmat kerhokankaat on olleet hyvännäköisiä, joten päätin nyt uskaltautua mukaan.

Tämän kertaisen ompelukerhon ohjeet olivat seuraavanlaiset:
"Tällä kertaa tehtävänä on tehdä ompelukseen jemma. Jemma on siis paikka, jonne voi laittaa jotakin säilöön, piiloon, kannettavaksi, turvaksi.. Millaisen jemman sinä mahdatkaan keksiä? En malta taaskaan odottaa näkeväni teidän tuotoksia. Kuosi on uusi, ennennäkemätön ja sen aihe liittyy meneillään olevaan vuodenaikaan, syksyyn, mainiosti tukien tehtävänantoa. Kuosi on unisex ja tulee myyntiin 1 m pituisena ylläripalana" (lainaus verson puodin sivuilta)



Ompeluaika on 25.8-30.8. Torstaina kävin hakemassa kankaan Verson Puodista. Ensin kuosi hiukan hirvitti/mietitytti, mutta nopeasti se alkoi näyttämään hyvältä. Pesin kankaan heti torstaina, perjantaina leikkasin ja eilen aamulla ompelin. Kaava vaihtoehtoja mietin Relaxedin ja Hide Awayn välillä. Valitsin sitten Relaxed-kaavan (ottobre 5/2016) ja  tein etukappaleen alaosan yksivärisellä.



Lyhensin kaavaa ja tein tästä tunikamittaisen sekä lyhythihaisen. Taakse en laittanut pystysaumaa, istuu silti ihan ok myös takaa. Oon aikaisemminkin tehnyt tällä kaavalla, joten isoimmat muutokset oon tehnyt jo sillloin. Tästä tuli ihan hyvännäköinen ja tulee kyllä käyttöön. Kangasta jäi vielä vähän jäljelle, täytyy miettiä mitä siitä vielä tekisi.



Aikaisemmin on valmistunut myös pari tunikaa. Raglanhihaisen tunikan kangas on Verson Puodin Laulujoutsen ja tunikan lähtokaava on skk 1/2016 lehdestä malli 13. Jonkuverran oon kaavaa muokannut jo aikaisemmin, enää en vaan muista mitä kaikkea 😁


Kahden seuraavan tunikan kaavan pohjana on twig-mekko (ottobre 3/2015). Helmasta tein leveämmän, pääntie on erilainen, malli on kapeampi ja hihat lyhyet. Laitoin myös helmaan ja kädenteihin resorit. Toisessa tunikassa on taskut, mutta toisessa ei. Keltasävyinen kangas on myös Verson puodista ja punasävyinen Majapuulta.



Ilmatkin on  viilentyneet tällä viikolla. Se vissiin tarkoittaa sitä, että pitäis siirtyä ompeluhommissa syksyisempiin ja talvisempiin vaatteisiin. Pariin lyhythihaiseen paitaan on kyllä vielä kangas odottamassa, joten ehkä kuitenkin ne ensin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti